Työmarkkinat
24.9.2026 10:46 ・ Päivitetty: 24.9.2026 10:46
Liitot kantelivat Woltin työsuhdevalvonnasta – pidetäänkö lähettejä yhä yrittäjinä
Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat jättäneet eduskunnan oikeusasiamiehelle selvityspyynnön Wolt-ruokalähettiyhtiön valvonnasta.
Liitot kertovat haluavansa tietää, onko työsuojeluviranomainen valvonut Woltin toimintaa asianmukaisesti ja riittävän nopeasti.
Korkein hallinto-oikeus linjasi jo viime vuoden keväällä, että Woltin ruokalähetit eivät ole itsenäisiä yrittäjiä vaan yhtiön työntekijöitä.
Ammattiliittojen mukaan suurin osa Woltin läheteistä tekee silti kuitenkin edelleen työtään yrittäjinä. Osa ei välttämättä edes tiedä, että he voisivat olla töissä myös työntekijästatuksella.
Työsuojeluviranomaisten pitää Suomessa valvoa, noudattavatko yritykset työsopimuslakia.
Liitot haluavat oikeusasiamiehen tutkivan esimerkiksi sitä, onko viranomainen viivytellyt Woltin valvonnassa.
SYYSKUUSSA Pam keskeytti monta vuotta jatkuneet työehtosopimusneuvottelut Woltin kanssa. Liiton mielestä yhtiö ei tosissaan halunnut luoda läheteille sopimusratkaisuja.
Wolt puolestaan moitti ammattiyhdistysliikkeen keskeytyspäätöstä politisoituneeksi, ja epäili että liitto haluaa sillä vaikuttaa tulevaan alustayhtiölakiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
