Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Liittojohtaja arvostelee hallituksen tekemiä päätöksiä ravintolarajoituksista: “Yhtä alaa kohdellaan perusteetta niin eri tavalla kuin muita”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen kritisoi maan hallituksen tekemiä päätöksiä ravintolarajoituksista. Hän ei hyväksy, että ravintola-alaa kohdellaan eri tavalla kuin muita.

Demokraatti

Demokraatti

”Kun muidenkin matalariskisten toimintojen osalta on mahdollista purkaa rajoituksia, ei ole oikeudenmukaista, että yhtä alaa kohdellaan perusteetta niin eri tavalla kuin muita. Nyt tehty lievennys anniskelu – ja aukioloaikoihin jättää työntekijät edelleen pulaan, kun useat ravintolat pysyvät kiinni ja lukuisten työntekijöiden lomautukset jatkuvat”, Rönni-Sällinen sanoo PAMin verkkosivuilla.

”THL:n koronariskin arviointitaulukossa ruoka- ja henkilöstöravintolat luokitellaan vähäisen riskin tilanteiksi. Silti niiden toimintaa on läpi epidemian jostain syystä rajoitettu voimakkaammin kuin lukuisia korkeamman riskin toimijoita ja tilaisuuksia.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE