Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Liki puolet suomalaisista luopuisi mieluummin seksistä kuin älypuhelimesta

Tuoreen tutkimuksen mukaan 48 prosenttia suomalaisista olisi mieluummin kuukauden ilman seksiä kuin älypuhelinta.

Kondomibrändi Sultanin tutkimus osoittaa, että naiset olisivat huomattavasti suostuvaisempia luopumaan seksistä kuin miehet. Jopa 61 prosenttia naisista valitsi puhelimen. Miehet puolestaan olisivat valmiimpia luopumaan puhelimestaan (47 prosenttia) kuin seksistä (35 prosenttia).

Kaikista vastanneista 36 prosenttia puolestaan valitsisi seksin ja 16 prosenttia suomalaisista ei osannut päättää.

Suomalaiset käyttävät mobiilidataa moninkertaisesti muihin maihin verrattuna. Älypuhelimien liiallisen käytön riskit on huomattu myös Elisalla. Operaattorin tänä vuonna toteuttaman tutkimuksen mukaan parisuhde voi kärsiä, jos parisuhteessa toinen tai molemmat viettävät yli 1,5 tuntia sosiaalisessa mediassa päivittäin.

Sultan lanseerasi keskiviikkona kampanjan, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, ettei puhelimen käyttö pääsisi vuorovaikutuksen ja läheisyyden väliin.

Kondomeja markkinoivan RFSU:n tutkimus on teetetty yhteistyössä YouGovin kanssa tammikuussa 2019. Tutkimukseen vastasi yli 1 000 iältään 16–64-vuotiasta suomalaista valtakunnallisesti.

Elisan tutkimus toteutettiin yhteistyössä Priorin kanssa vuodenvaihteessa 2018–2019. Siihen vastasi 1 321 15–75-vuotiasta suomalaista älypuhelimen käyttäjää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE