Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Limuviinat kauppoihin – valiokunta äänesti 4,7 prosentin vahvuisten juomien puolesta

Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai torstaiaamuna valmiiksi mietintönsä alkoholilain uudistuksesta.

Keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen totesi eduskunnassa, että alkoholilainsäädäntöä päästään siis käsittelemään myöhemmin tänään eduskunnassa, huomenna luvassa on puolestaan jo äänestyksiä.

– Reilu enemmistö valiokunnasta kannatti 4,7 prosentin säilyttämistä kaupoissa, Heikkinen totesi.

Valiokunnan päätös tarkoittaa, että hallituksen esityksessä vahvoja oluita ei oltaisi laskemassa kauppojen hyllyille. Asiasta on kuitenkin todennäköisesi luvassa äänestyksiä huomenna.

Heikkinen kertoo itse kannattaneensa nykyisen prosenttirajan säilymistä. Samoilla linjoilla on myös keskustan kansanedustaja Pekka Puska.

Molemmat kertoivat toivovansa, että valiokunnan päätös näkyisi myös täysistuntosalissa. Prosenttiäänestyksessä, joka pidetään näillä näkymin täysistuntosalissa perjantaina, edustajilla on vapaus äänestää oman mielipiteen mukaan. Ryhmäkuri ei siis tällöin päde. Äänestyksestä on povattu tiukkaa.

– Kyllä meillä on horjuvia edustajia. He ovat sanoneet haluavansa kuulla, mitä alan asiantuntijat ja kyseinen valiokunta esittää, Puska totesi.

Lisää aiheesta

Niin kutsutut limuviinat sen sijaan jäivät valiokunnan mietintöön hallituksen esityksen mukaisesti. Mikäli esitykseen ei tule täysistuntosalissa muutoksia, pääsevät 4,7 % vahvuiset limuviinat ruokakauppojen hyllyille.

Etämyyntiä lähdetään selkeyttämään hallituksen toimesta.

Alkoholin etämyynnistä Heikkinen puolestaan totesi, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön saatiin kirjaus, että hallitus lähtee selkeyttämään nykyistä epäselvää tilannetta. Siitä kuinka nopeasti tämä hallituksen selkeytys tapahtuu, ei Heikkinen vielä osannut kertoa.

– Mahdollisimman pian.

Puska puolestaan totesi Keskustan kannan olevan etämyyntiin se, että Suomessa on voimassaoleva lainsäädäntö, jonka mukaan alkoholin etämyynti on kielletty.

– Sen on EU-tuomioistuin vahvistanut.

– Valiokunnan mietinnössä kehoitetaan todellakin, että hallitus ryhtyy selkiinnyttämään tilannetta. Tässä on otettava huomioon tämä EU-oikeuden päätös.

Hallituspuolueiden välillä on kerrottu olevan ristiriitaa etämyynnin sallimisessa. Keskustan on kerrottu vastustavan sitä, kokoomuksen puolestaan kannattavan. Kiista johtuu siitä, että hallituspuolueet ovat aikaisemmin todenneet, ettei etämyyntiä käsittelevään pykälään kosketa, mutta lakipykälän tulkinta on ollut tulkinnanvaraista.

Nykyisessä alkoholilainsäädännössä ei etämyyntiä kielletä, mutta lakia on enimmäkseen tulkittu niin, että se olisi kielletty. Etämyynnillä tarkoitetaan sitä, että yksityishenkilö ostaa toisesta EU-maasta alkoholia, jonka myyjä sitten kuljettaa tai lähettää asiakkaalle. Tulkintaerosta johtuvien ristiriitojen vuoksi valiokunta esittääkin hallitukselta selkeämpää ratkaisua asiaan.

Juttua on päivitetty klo 10:47 ja 10:51.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE