Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindström: “Hyvä juttu, että työttömyyden kasvu on pysähtynyt, mutta sitten se huono juttu on, että…”

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström on tyytyväinen tuoreisiin työllisyyslukuihin siltä osin, että “kaikissa ryhmissä työttömyyden kasvu on pysähtynyt”.

– Mutta ei tämä vielä tietenkään mitään tuuletuksia aiheuta, Lindström myöntää ja viittaa siihen, että työllisyys ei ole kuitenkaan noussut kovin paljon.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa yhteensä 329 500 työtöntä työnhakijaa. Se on vain 7 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Tosin eri ryhmistä pitkäaikaistyöttömyys on yhä kasvussa.

– Pitkäaikaistyöttömyyden kasvukin on hidastunut merkittävästi, se on hyvä juttu. Mutta sitten se huono juttu on, että siellä alkaa olla niitä, jotka ovat olleet kaksi vuotta ja yli työttöminä, Lindström toteaa.

“Onhan siinä haasteita.”

Pitkäaikaistyöttömyys on erittäin iso ja huolestuttava ongelma. Lindströmin mukaan sen kasvu pitäisi pystyä pysäyttämään ja sen jälkeen on kohdistettujen ja erilaisten yksiöllisten toimenpiteiden aika. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa, koska monen pitkäaikaistyöttömän työkyky ei ole enää sitä, mitä työmarkkinoilla tarvittaisiin.

Lisää aiheesta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne murehti tänään Demokraatille tilanteen näyttävän siltä, että hallitus on nostanut kädet pystyyn 72%:n työllisyystavoitteen osalta.

– Onhan siinä haasteita, myöntää Lindström, mutta vakuuttaa yhä uskovansa työllisyystavoitteen saavuttamiseen.

– Uskotaan, uskotaan ilman muuta. Siitä kun aloitettiin tähän hetkeen niin on työllisyys plussan puolella kymmeniätuhansia, mutta ei se riitä, Lindström sanoo.

“Ei, vaan olemme pohdiskelleet.”

Hiljattain hallitus perui kritiikkiä nostattaneen ajatuksensa siitä, että se myöntäisi rahaa lähinnä henkilöstöpalveluyrityksille yhä tiheämmin tehtäviä työttömien haastatteluja varten. Nyt rahoitus suunnataan pääasiassa TE-toimistoille, joihin on määrä palkata 350–550 työntekijää lisää.

Lindström sanoo yllättäen, ettei alun perinkään oltu vielä päätetty, mihin 17 miljoonaa tarkkaan ottaen sijoitetaan.

– Ei, vaan olemme pohdiskelleet, miten se pitäisi järkevimmin käyttää niin, että me emme hukkaa sitä 17 miljoonaa hölmöllä tavalla esimerkiksi siihen, että joku haastattelee ja hänellä ei olekaan sitten valtaa tehdä viranomaispäätöksiä. Hän luovuttaa ne tiedot jollekin toiselle, jolloin tehdään kaksinkertainen määrä työtä, Lindström kertoo ja viittaa siihen, ettei yksityisellä puolella voi tehdä työttömiä koskevia viranomaispäätöksiä.

Lindström toteaa, että 17 miljoonalle on tarvetta ja TE-toimistoissa tarvitaan tekeviä käsiä.

– Mutta siihen tueksi järkevällä tavalla on sitten näitä yksityisiä palveluntuottajia. Se on ollut koko ajan lähtökohta tässä.

“Tiedetään, että on pieni porukka.”

Kun Lindströmille huomauttaa, että työ- ja elinkeinoministeriön oma virkamies oli todennut 17 miljoonan päätyvän lähinnä henkilöstöpalveluyrityksille, hän vastaa, että kannattaa kuunnella, mitä hallitus asiasta tiedottaa.

Epäilykseen siitä, etteivät äärimmäisen kiireiset TE-toimiston työntekijät pystyisi lisätyöntekijöinä saaneenakaan suorittamaan kolmen kuukauden välein työttömien haastatteluja, Lindström toteaa myönnellen:

– Me tiedetään tämä, että meillä on niin pieni se porukka, joka tekee näitä.

Joudutaanko kolmen kuukauden välein haastattelemisesta tinkimään?

– Minä en lähde tuommoisia arvioimaan vielä.

Mutta jos sanotte, että sitä ei pystytä tekemään, että eikö se silloin tarkoita sitä?

– Ei. Lindström vastaa ja perustelee toteamalla, että nyt arvioidaan laajemmin koko budjetin 51. momentin (julkiset työvoima- ja yrityspalvelut) käyttöä ja sitä, miten se käytetään kaikkein tehokkaimmin.

“Kategorisessa kieltämisessä ei mitään järkeä.”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, ettei ole kuullut, että kukaan olisi esittänyt nollatuntisopimusten kieltämistä lailla.

– Sen kieltämisessä ei varmaankaan ole mitään järkeä. Se ei ole varmaankaan kenenkään intressissä, hän sanoi.

Kuitenkin työmarkkinajärjestöistä esimerkiksi SAK haluaa kieltää lailla sopimukset, joissa työntekijälle ei voida taata viikottaista työaikaa.

– Kategorisessa kieltämisessä ei ole kyllä mitään järkeä. Se estää sitten työllistymistä omilta osin, mutta pelisäännöt, ne olen luvannut. Olen sanonut eduskunnan edessä, että reilut pelisäännöt nollatuntisopimuksille, siitä lähdetään, ministeri Jari Lindström vastaa kysymykseen nollatuntisopimusten kiellosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE