– Tein johtopäätökseni. Minulla ei ole tulevaisuutta uudessa perussuomalaisessa puolueessa.   Onneksi moni muukin oli tehnyt aivan samoja johtopäätöksiä. Onneksi siksi, että en ollut suinkaan ainoa ja yksin asian kanssa. Siitä ja niistä huolista se ajatus sitten lähti, vasta viikonloppuna.

– Minä haluan itse päättää miten ja missä politiikkaa teen ja myös siitä, missä sen lopetan ja miten. Olenko ylipäätään enää koskaan ehdolla vai en jne.

– Suomi ei kaipaa hallituskriisiä ja jos oli jokin tapa yrittää pelastaa Suomi siltä, niin ei sitä tarvinnut kahta kertaa harkita. Näistä syistä läksimme tähän uhkarohkeaan tekoon.

– Täysin tietoisena riskeistä.

– Ja täysin tietoisena siitä, että poliittinen urani loppuu erittäin suurella todennäköisyydellä tähän vaalikauteen. Silti olin tähän 100%:sti valmis, koska kuten kuvasin vaihtoehto oli muumioitua ryhmähuoneen takaseinälle.

– Ja hei! Olisin siis lähtenyt perussuomalaisten eduskuntaryhmästä joka tapauksessa viikonlopun kokouksen päätösten jälkeen,nähtyäni tulokset. Sellaista vaihtoehtoa ei ollut olemassa, että olisin jäänyt ryhmän jäseneksi. Että se siitä ministerikiimasta.

– En ole katkera. Olen surullinen. Surullinen niiden ihmisten vuoksi, jotka ovat tuulessa ja tuiskussa olleet pystyttämässä telttaa, jakaneet mainoksia tai lehtiä ja keittämässä kahvia. Pyyteettömästi omaa aikaansa uhraten. Olen matkan varrella saanut monia tuttuja, kavereita ja jopa ystäviäkin perussuomalaisten keskuudesta. Heille kaikille toivotan mitä parhainta jatkoa ja toivon myös sitä, että olisimme edelleen puheväleissä.

– Tämä on oma näkemykseni viime päivien tapahtumista. Siis oma näkemykseni. Jokainen olkoon omaa mieltänsä, samaa tai eri mieltä kuin minä.

– Tällä kirjoituksellani pyrin avaamaan syitä ja seurauksia omalta kantiltani. Suoraan ja sumeilematta. Ketään en halua loukata, mutta en myöskään peitellä tuntemuksiani.

– Kiitos ja anteeksi, Lindström lopettaa dramaattisen tunteellisen kirjoituksensa.