Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindtman hallituksen hallintarekisteri-logiikasta: “Ei sillä, että jo nyt käytetään huumeita, voida laillistaa asiaa”

Antti Lindtman (kuva 6.4.).

Eduskunnassa on tänään ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esitys laiksi arvo-osuusjärjestelmästä. Talousvaliokunta hyväksyi torstaina asiaa koskevan mietinnön opposition jättäessä siihen vastalauseen.

Paraikaa on käynnissä kiivas täysistuntokeskustelu asiasta opposition ja hallituksen välillä.

Kyse debatissa on käytännössä niin sanotuista hallintarekistereistä ja osakesijoittamisen avoimuudesta. Jos esitys menisi läpi, jatkossa ulkomaisen hallintarekisterin kautta tehdy suomalaisten osakeomistukset eivät olisi enää julkisia.

– Hallituksen esitys tarkoittaisi sitä, että jatkossa omistuksiaan voi piilottaa hallintarekisteriin ulkomaille. Useimmiten mahdollisuus tähän on kaikkein isokenkäisimmillä, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman totesi Demokraatille ennen alkamassa olevaa debattia.

Lindtman: Muut vs. hallitus.

Sosialidemokraatit ei hyväksy esitystä. Lindtmanin mukaan esitykseen täytyy lisätä sijoittajiin kohdistuva hallintarekisteröinnin kielto. Se estäisi omistusten hallintarekisteröinnin myös silloin, kun omistetaan liikkeeseen laskettuja suomalaisyhtiöiden arvo-osuuksia.

Lindtman sanoittaa, että vallitsevassa tilanteessa ovat hallitusta vastaan suomalaisten ehdoton enemmistö, koko opposisio, suomalaiset piensijoittajat ja kaikki avoimuutta kannattavat.

Hän huomauttaa esimerkiksi, että suomalaisille piensijoittajille on tärkeää tietää, ketkä mitäkin yhtiötä omistavat.

Myös MTV:n haastattelema Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius on toivonut, että eduskunta torjuu esityksen hallintarekisterin käyttöönotosta suomalaisten osakeomistuksessa.

Talousvaliokunnan mietinnössä on ponsia, joiden uskotaan pelastavan tilanteen. Ne eivät vakuuta oppositiota. Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi Demokraatille viikonloppuna ponsien olevan “hurskaita toiveita”. Ponsissa hallintarekisteriin sijoittaminen määrätään esimerkiksi lähdeveron alaiseksi.

“Voitko estää sen, että ulkomaille ei voi Suomesta sijoittaa?”

Hallituksen ja opposition erimielisyys koskee myös sitä, onko sijoittajiin kohdistuva hallintarekisteröinnin kielto mahdollinen mahdollinen EU:n arvopaperiasetuksen mukaan. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on sanonut EU-lainsäädännön edellyttävän lakia. Tämä ei ole kuitenkaan vakuuttanut oikein asiantuntijoitakaan.

Oppositiossa tämä argumentti ei mene lainkaan läpi.

Varapuhemies, keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen totesi Demokraatille ennen tämän päivän eduskuntakeskustelua kannattavansa talousvaliokunnasta tullutta esitystä.

Pekkarinen perustelee asiaa sillä, että hän katsoo, että Suomesta voidaan jo nyt sijoittaa ulkomaille.

– Voitko estää sen, että ulkomaille ei voi Suomesta sijoittaa? Jos Suomi pitäisi nykyisen mallin, täältä sijoitetaan ulkomaille. Emme me saa koskaan sieltä selville, kenen rahat siellä on, kenen sijoitukset siellä on, Pekkarinen toteaa.

Hänen mielestään talousvaliokunnan mietintö siis parantaisi nykytilannetta. Pekkarinen selittää esimerkiksi, että jo nyt henkilö voisi mennä ja ostaa suomalaisyrityksen osakkeita esimerkiksi Suomessa operoivan hollantilaisen sijoituspalveluyrityksen kautta. Sen jälkeen yritys hankkiutuu yhteistyökumppaniksi suomalaisen pankin kanssa ja tätä kautta henkilön sijoitukset suomalaisyrityksessä ovat hallintarekisterissä pankin omistuksina eikä varsinainen omistaja näy.

– Kukaan ei saa selville, Pekkarinen sanoo ja katsoo tällaisen toiminnan mahdollistuneen asetuksella jo 2007.

– Minä soitin Rothoviukselle. Kävin keskustelun. Sanoin, että olen tätä sattuneesta syystä seurannut aika pitkän aikaa. Hän sanoi, että pitää tarkistaa muutama asia, Pekkarinen jatkaa.

– Ne, jotka tuohon äsken kerrotulla tavalla sijoittavat, niitä ei nyt päästä millään tavalla puristelemaan, jotta niiden suorat sijoitukset tulisivat esille. Nyt tällä, että pannaan tämä lähdevero päälle ja sitä kautta puristetaan, se on se parannus, Pekkarinen sanoo talousvaliokunnan ponsiin vedoten.

– Jos voitaisiin rakentaa järjestelmää, rakentaisimme suoraan omistukseen liittyvän järjestelmän, mutta emme me voi sellaista tehdä. Me emme voi estää sitä, etteikö suomalaiset voi sijoittaa ulkomaille ja etteikö ulkomaisten sijoitukset Suomeen hallintarekistereihin voi olla mahdollisia.

– Vastustaisin kaikkia muutoksia, jos voisimme elää omassa suljetussa suomalaisessa systeemissä. Se olisi paras systeemi. Mutta me ei voida, Pekkarinen sanoo.

“Laiton tehtäisiin laittomaksi”.

SDP:ssä ollaan samassa asiassa tyystin eri linjoilla.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman toteaa, että edellisen hallituksen aikana valtiovarainministerit neuvottelivat EU:n kanssa sopimuksen, jonka mukaan suomalaiset voivat pitää kiinni suoran omistuksen periaatteista. Näin ollen ei tarvitse laillistaa sitä, että suomalaiset voisivat piilottaa omistuksiaan ulkomaisiin hallintarekistereihin.

– Hallituksen keskeinen argumentti on, että tälläkin hetkellä omistuksia voi piilottaa ja hankkia ulkomaisten hallintarekistereiden kautta. Tällä hetkellä kotimaisten omistusten piilottaminen ulkomaisiin hallintarekistereihin on laitonta, nyt se tehtäisiin tässä lailliseksi, Antti Lindtman ihmettelee.

– Ei sillä logiikalla, että jo nyt käytetään huumeita tai jotkut kävelevät punaisia, voida laillistaa toimintaa. Nyt hallitus haluaa laillistaa sen, että myös kotimaiset omistajat voivat piilottaa omistuksiaan ulkomaisiin halointarekistereihin, hän jatkaa.

“Neuvoteltiin kehysriihen hämärässä.”

Lindtmanin mukaan päivä on surullinen suomalaisuuden avoimuuden kannalta. Hän toteaa, että hallintarekisteriuudistus päätettiin kehysriihessä, minkä jälkeen sitä ei kuitenkaan heti tiedotettu. Asia ilmestyi vasta jälkikäteen julkisuuteen.

– Tämä neuvoteltiin kehysriihen hämärässä, Lindtman valittaa.

Hän on erityisen käärmeissään perussuomalaisille. Lindtman toteaa perussuomalaisten pettäneen nyt lähes kaikki antamansa lupaukset.

– Korvia särkevä on ollut myös keskustalaisten hiljaisuus tässä asiassa. Se on tiedetty, että kokoomus on ajanut jo pitkään tätä omistusten piilottamista.

– On koko yhteiskunnan etu, että tiedetään, mitä yhtiöt omistavat ja onko päätöksentekijöillä omia taloudellisia kytköksiä. Nyt ollaan tekemässä poikkeusta isokenkäisille, mikä on valitettava jatkumo nykyhallituksen linjalle. On käsittämtöntä, että tämänkin asian perussuomalaiset oli valmis myymään.

“Koko muu Eurooppa on tulossa Suomen suuntaan.”

SDP:n kansanedustajan, talousvaliokunnan jäsenen Ville Skinnarin mukaan ratkaisevaa on, miten hallintarekisterilakia koskevaa Eurooppa-tason asetusta tulkitaan.

– Suomi on onnistunut neuvottelemaan Suomen mallin, joka on suoran omistuksen malli. Koko muu Eurooppa on tulossa Suomen suuntaan. Miksi hallitus halua romuttaa tämän läpinäkyvän ja tehokkaan järjestelmän? Kuka esitystä ajaa, kun ei ole pakko tehdä mitään, Skinnari toteaa Demokraatille.

– Meillä on sijoitustoiminnan harmaan talouden menetykset 600 miljoonaa euroa jo nyt, kuinka paljon ne ovat jatkossa?

Skinnari näkee myös, että hallintarekisteriasiassa on koetettu pelotella.

– On peloteltu arvopaperikeskuksen menettämisellä, mutta tämä asia olisi voitu hoitaa yhdellä pykälämuutosella säätäen Suomen toimilupaviranomaisesta, Skinnari sanoo.

Jos hallitus saa esityksensä läpi, Skinnari varoittaa Suomen menettävän verotuloja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE