Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindtman nosti välikysymysinfossa esiin paljon puhuvat luvut 4/13 – “Kertoo jotain ennen kaikkea tästä hallituksesta”

Antti Lindtman ihmettelee, miksei oppivelvollisuutta pidennetä, vaikka asiantuntijatkin suosittelevat.

Oppositio jätti tänään 13. välikysymyksen hallitukselle. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kiinnitti numeroihin huomiota mediatilaisuuden päätteeksi.

– Tämä oppositio ei tule pääsemään (välikysymysten määrässä) keskustan ja perussuomalaisten viime kauden ennätykseen, mutta huom!, kolmestatoista neljä on koskenut koulutusta. Se kertoo jotain ennen kaikkea tästä hallituksesta, Lindtman sanoi.

– Tämä ei ole ihan ensimmäinen välikysymys, joka vaalikaudella koulutuksesta tehdään. Ei voi luvata myöskään, että se on viimeinen. SDP aloitti tällä vaalikaudella koulutuksesta ja täytyy sanoa, että silloin se oli ensimmäinen merkki siitä, että hallituksen pitäisi tehdä läksyt paremmin ja tehdä toimenpiteitä. Silloin hallitus sai ehdot. Nyt näyttää siltä, että viimeiset hetket on tullut hallituksen muuttaa suuntaa koululutuspolitiikassa. Jos se ei sitä tee niin voi sanoa, että osaamistasossa ja koulutuksen tasa-arvossa tämä hallitus jää luokalle, Lindtman totesi.

Vihreät on tuoreimman välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja.

“Nyt näitä molempia kivijalkoja on horjutettu.”

Lindtmanin mukaan suomalaisen yhteiskunnan menestys nojaa viime kädessä kahteen asiaan. Siihen, että tässä pienessä maassa otetaan kaikki mahdolliset kyvyt käyttöön ja kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Toinen on osaaminen ja sivistys.

– Nyt näitä molempia kivijalkoja on horjutettu erityisesti tämän hallituksen toimesta leikkauksilla, jotka vähentävät koulutuksen tasa-arvoa ja aiheuttavat sen, että Suomi uhkaa jäädä jälkeen osaamistasossa. Maailmalla on todella kova kilpailu. Sen takia tarvitaan osaamisloikka koulutuksen kaikilla tasoilla, varhaiskasvatuksesta alkaen.

Lisää aiheesta

Lindtmanin mukan päivähoidon rajaukset pitäisi purkaa, kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita.

Hän muistutti siitä, että toisella asteella keskeyttäneistä neljäsosa sanoo, että osasyy on se, että rahat eivät riitä koulunkäyntiin.

– Voiko näin olla 2000-luvun Suomessa, joka uskoo koulutuksen tasa-arvoon ja osaamisen? Ei voi olla!

Lindman painotti SDP:n esittäneen jo pitkään, että toisen asteen koulutuksen koulukirjat pitäisi saada maksuttomiksi. Oppivelvollisuuden pidentäminen ratkaisisi tämänkin ongelman. Rinne huomautti, että talouspolitiikan arviointineuvosto ja ekonomisti toisensa perään, katsoo, että oppivelvollisuuden pidentäminen oli toimi, joka maksaisi itsensä takaisin.

– Se nostaisi Suomen koulutustasoa ja lisäisi koulutuksen tasa-arvoa. Ja varhaiskasvatus on toinen lääke, jolla luodaan pohjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE