Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindtman Ylellä: Väyläyhtiön kohtalo ratkaistava viimeistään helmikuun alussa – “Eilen klo 10 autokauppa pysähtyi”

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 19. joulukuuta.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman syyttää liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) esittelemää liikenneverkkosuunnitelmaa autokaupan pysähtymisestä.

Lindtman totesi perjantaina Ylen aamu-tv:ssä, ettei hallitus voi lykätä ratkaisuaan liikenneverkkoyhtiöstä huhtikuun kehysriiheen saakka, kuten ministeri Berner esitti torstain tiedotustilaisuudessa.

– Jo itse selvitys on saanut aika paljon tuhoa aikaiseksi. Eilen kello 10 autokauppa pysähtyi. Pidän täysin mahdottomana, että hallitus istuisi tämän asian päällä koko kevään. Edellytän, että hallitus ilmoittaa viimeistään siinä vaiheessa, kun eduskunta aloittaa, mitä se aikoo tälle esitykselle tehdä. Ja kertoa, aikooko se valmistella tämän parlamentaarisesti niin, että se kestää yli vaalikauden, Lindtman sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Lindtman antoi iltapäivällä Twitterissä palautetta myös Bernerin selvitystä kehuneelle pääministeri Juha Sipilälle (kesk.).

– Aiotte siis pitää autokaupan löysässä hirressä koko kevään. Tämäkin päätös yli kuntavaalien. Vastuuton linja!  Lindtman tviittasi Sipilälle.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE