Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lindtmanilta tuki perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle: “Valiokunnan pitää olla vapaa poliittisesta ohjauksesta”

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Eduskunnassa käsiteltiin tänään puolueen puheenjohtajien ja eduskuntaryhmän puheenjohtajien tai heidän edustajiensa voimin perustuslakivaliokunnan sote-vuotoa. Luonnos lausunnoksi valinnanvapauslausunnosta oli vuotanut aina mediaan asti. Eduskunnan arvovallan puolesta on esitetty syvää huolta.

Sosialidemokraateista paikalla kokouksessa olivat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä.

– Eduskuntaryhmät antoivat tuen sille, että perustuslakivaliokunnan pitää saada tehdä työnsä rauhassa ja että valiokunnan integriteettiä eli riippumattomuutta pitää varjella, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman summaa puhemies Paula Risikon (kok.) johtamaa kokousta.

Lindtman painottaa, että sosialidemokraateille tämä asia on ollut selvä koko ajan ja SDP on esittänyt matkan varrella oman huolensa vuodoista.

– Pidän hyvänä, että nyt asia käydään kaikissa ryhmissä läpi, koska perustuslakivaliokunan asema ja arvovalta on juuri niiin vahva kuin sen integriteettiä kunnioitetaan. Vuodot tai poliittinen painostus julkisen keskustelun kautta kesken asian käsittelyn vievät asioita väärään suuuntaan. Nyt on hyvä, että eduskuntaryhmät antavat tuen valiokunnan työlle ja riippumattomuudelle, Lindtman jatkaa.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) totesi tänään, että “ei voi olla niin, että esimerkiksi valtioneuvostolla olisi käsissään perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnos ja perustuslakivaliokunnan jäsenet saisivat poliittista ohjausta, miten tulkitaan oikeudellisesti perustuslakia”.

– Tähän valiokunnan puheenjohtajan näkemykseen yhdyn täysin ja annan täyden tuen, Lindtman toteaa.

Lisää aiheesta

– Perustuslakivaliokunnan pitää olla vapaa poliittisesta ohjauksesta, tapahtui se sitten suljettujen ovien takana tai lehtien palstoilla. Tämä koskee sekä vallan kammareita että mahdollista julkisuuden kautta tapahtuvaa poliittisten tarkoitusperien ajamista, Lindtman muistuttaa.

Hän painottaa voimakkaasti, että perustuslakivaliokunnalla pitää olla työrauha. Hän ihmettelee, miten tilanteessa, jossa muutoinkin on paljon jännitteitä ilmassa, käydään samaan aikaan keskustelua perustuslakivaliokunnan tarpeellisuudesta ja mahdollisesta tarpeesta perustaa Suomeen perustuslakituomioistuin.

– Erityisen valitettavaa on se, että kesken tämän työn tätä keskustelua käydään myös ministereiden taholta, Lindtman sanoo.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että hänen mielestään Suomessa olisi hyvä harkita, olisiko eduskunnan perustuslakivaliokunta syytä korvata monissa muissa maissa käytössä olevalla perustuslakituomioistuimella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE