Politiikka

”Linnan juhlissa tapahtui aika törkeä teko itselle” – Sanna Marin kertoi Aamulehden paneelissa seksuaalisesta häirinnästä

Jukka-Pekka Flander
Sanna Marin piti anteeksipyyntöä vilpittömänä ja antoi teon anteeksi.
Jukka-Pekka Flander
Sanna Marin piti anteeksipyyntöä vilpittömänä ja antoi teon anteeksi.
Jukka-Pekka Flander
Sanna Marin piti anteeksipyyntöä vilpittömänä ja antoi teon anteeksi.

SDP:n varapuheenjohtaja, tamperelainen kansanedustaja Sanna Marin kertoo joutuneensa mieskansanedustajan häirinnän kohteeksi tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2016.

Asiasta Marin kertoi Aamulehden politiikka-aiheisessa paneelikeskustelussa keskiviikkona. Keskustelun alussa käsiteltiin sosiaalisessa mediassa levinnyttä seksuaalisen häirinnän vastaista #metoo-kampanjaa.

Kun juontaja otti puheeksi eduskunnassa tapahtuvan häirinnän, Marin sanoi, että aiheesta on puhuttu paljon, mutta kaikki eivät välttämättä ymmärrä syyllistyvänsä häirintään.

Hän jatkoi omakohtaisella kokemuksellaan itsenäisyyspäivän juhlista tasavallan presidentin linnassa. Vuoden takainen tapaus palautui kansanedustajan mieleen runsas viikko sitten, kun Suomi juhli satavuotiasta itsenäisyyttä.

– Muistin, että ai niin, viime vuonnahan Linnan juhlissa tapahtui aika törkeä teko itselle. Se oli kokonaan unohtunut, koska se on niin tyypillistä ja tavanomaista, että sitä ei edes muista.

Se on niin tyypillistä ja tavanomaista, että sitä ei edes muista.

Paneelin jälkeen Marin tarkensi Aamulehdelle, että kyseessä oli mieskansanedustaja.

Marinin mukaan mies oli pyytänyt häneltä seuraavana päivänä anteeksi. Marin totesi AL:lle, että asia oli sovittu ja käsitelty henkilön kanssa.

Eduskunta keskusteli tiistaina seksuaalisesta häirinnästä. Aloitteen ajankohtaiskeskustelusta oli tehnyt suurin oppositiopuolue SDP. Sen mukaan kansanedustajat ja eduskunta eivät voi vaieta aiheesta.

Keskustelussa Sanna Marin totesi, että seksuaalinen häirintä ei ole hauskaa eikä imartelevaa. Hän vaati lainsäädännön tiukentamista.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat