Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lintilä sai tiedon Fortumin kiistellystä Uniper-kaupasta, kun uutisvuoto oli tulossa ulos: “Ihan ok”

Elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Fortum ostaa saksalaiselta E.ON:ilta 47 prosentin omistusosuuden ja saa näin puolet Uniperista, joka tuottaa sähköään runsaasti kivihiilellä ja maakaasulla eli fossiilisilla polttoaineilla.

Eduskunnan kyselytunnilla oppositio hiillosti omistajaohjauksesta vastaavaa elinkeinoministeri Mika Lintilää (kesk.) kaupasta. Suomen energia- ja ilmastostrategiassa pyritään nimenomaan eroon fossiilisista polttoaineista.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman hämmästeli kauppaa todeten, ettei tällaisia kauppoja tehdä konsultoimatta valtiota eli pääomistajaa. Lindtman muistutti Suomen olevan sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen.

Lintilä kertoo Fortumin informoineen häntä kaupasta.

– Minulle informoitiin, mitä he ovat tekemässä tai suunnittelemassa. Se tapahtui siinä vaiheessa, kun oli oikeastaan se tietovuoto viikonloppuna tapahtunut, oikeastaan minä sain tiedon vasta vähän ennen kuin julkistettiin, Lintilä kertoo Demokraatille kyselytunnin jälkeen.

Amerikkalainen talousuutistoimisto Bloomberg kertoi reilu viikko sitten Fortumin kaupanteko-suunnitelmista.

Mitä sanoitte, kun se on ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa?

Lisää aiheesta

– Se oli oikeastaan ensimmäinen kysymys, jota kysyin, kun kuulin, että siinä on näitä hiilivoimaloita, Lintilä vastaa.

Olisiko voinut olla parempikin vaihtoehto (kaupalle)?

– Pitkään on haettu kumppania tai kohdetta. Koko ajan pitää muistaa, että siellä on verrattain ylilikvidi kassa Fortumilla, jota tässä nyt laitettiin liikkeelle. Kyllä kuitenkin se kokonaispaketti, joka tukevoittaa Fortumia, on tärkein.

“Kyllä he tietävät Fortumin johdossa.”

Lintilän mukaan oli “ihan ok”, ettei hän saanut asiasta Fortumilta aiemmin tietoa. Hän ei anna tiedonkulusta pienintäkään kritiikkiä.

– Pörssiyhtiön operatiivinen johto tekee nämä päätökset.

– Kyllä he tietävät Fortumin johdossa, että se hiilipuoli on tietysti se kriittinen kohta ja varmasti he tulevat sitä tarkkailemaan, mitä sen kanssa tehdään.

Sinänsä Uniper-kaupasta oli huhuttu jo pitkään.

Lintilä kertaa, miten Saksassa on päätetty luopua ydinvoimasta ja sen vuoksi tarvitaan siirtymäkauden energiaa, kun kuljetaan kohti uusiutuvien energiamuotojen käyttöä.

Hän sanoo uskovansa, että Fortum voi edesauttaa Uniperissa vihreätä strategiaa eteenpäin.

– He (Uniper) ovat itse ilmoittaneet myös, että heidänkin strategiana tulee olemaan uusiutuvaan kääntyminen entistä vahvemmin.

Saksassa ei ole kuitenkaan tehtynä ohjelmaa hiilestä hankittavan energian ajamiselle alas.

Lintilä tukee Fingridiä, joka pitää Ruotsin ja Norjan toimia lainvastaisina.

Ruotsin ja Norjan kantaverkkoyhtiöt tekivät kesäkuussa ehdotuksen uudesta sähköjärjestelmän tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisen eli tasehallinnan mallista.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid ei voi hyväksyä Suomen ja EU:n energiapoliittisten tavoitteiden kanssa ristiriitaista ehdotusta. Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo olevansa asiassa Fingridin linjoilla.

– Me tuemme meidän kansallista linjaa. Ihan Fingridin linjalla mennään.

Fingrid pitää Ruotsin ja Norjan ehdotukseen sisältyvää päätöksentekomallia lainvastaisena.

Kysymykseen lainvastaisuudesta Lintilä sanoo, ettei tunne tilannetta niin syvällisesti, että uskaltaisi kommentoida.

– Mutta kyllä meillä on Fingridille vahva tuki.

Ruotsin ja Norjan kantaverkkoyhtiöt eivät ole perääntyneet tekemästään ehdotuksesta. Ne saisivat vallan päättää sähköjärjestelmän hallinnasta ja siihen liittyvistä säätösähkö- ja reservimarkkinoiden pelisäännöistä Suomessa ja Tanskassa.

Ruotsin ja Norjan kantaverkkoyhtiöt hoitaisivat tämän jälkeen keskeisen osan Suomen ja Tanskan sähköjärjestelmän toiminnasta.

Valtio omistaa Fingridistä vajaan kolmanneksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE