Politiikka
12.11.2017 14:54 ・ Päivitetty: 12.11.2017 16:49
Lintilä: Toivon mukaan ratkaisu työllisyys- ja yrityspalveluista alkavalla viikolla
Hallitus voi päästä sopuun työllisyys- ja yrityspalveluiden tulevaisuuden linjaamisesta jo alkavalla viikolla, arvioi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Maakuntauudistukseen liittyvä kasvupalvelulaki siirtää työllisyys- ja yrityspalvelut valtiolta maakunnille.
Uudellemaalle hallitus on jo luvannut erillisratkaisun, jonka mukaan kasvupalveluiden järjestämisvastuu saa olla pääkaupunkiseudun kuntien muodostamalla kuntayhtymällä maakunnan sijaan. Kokoomus on halunnut vastaavan järjestelyn myös muille suurille kaupunkialueille, jotka ovat myös vaatineet erillisratkaisuja.
– Isoille kaupungeille tässä on ollut profiilin kohottamisen paikka, johon mukaan on tullut väritystä. Ehkä aina ei ole pohdittu, onko kaikkia edellytyksiä kaiken hoitamiseen, Lintilä sanoo.
Lintilä muistuttaa, että kaupungeilta ei olla ottamassa tehtäviä pois, vaan valtion tehtäviä siirretään maakunnille. Hän ei kuitenkaan suoraan vastaa kysymykseen, onko muu hallitus suostumassa kokoomuksen ja kaupunkien toiveeseen.
Keskustassa suurten kaupunkiseutujen erillisratkaisuihin on suhtauduttu varauksellisesti, mutta pääministeri Juha Sipilä (kesk.) raotti aiemmin ovea uudelleenharkinnalle. Lintilän mukaan erillisratkaisuissa voi tosin tulla perustuslaki vastaan.
Hallituksessa olevat siniset eivät ole halunneet purkaa aiemmin sovittua, vaan se on pitänyt kiinni maakuntien järjestämisvastuusta ja pääkaupunkiseudun erityisratkaisusta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
9.11.2017 13:17
”Kasvu kuuluu niin kaupunkien kuin maaseudun asukkaille” – SDP: Maakuntauudistus ei saa heikentää kaupunkien toimintaedellytyksiä
Politiikka
20.10.2017 12:58
Hallituksen toinen jättiuudistus uhattuna? – ”Jos olet tuollaista tietoa saanut, niin en kommentoi mitään”
Politiikka
13.10.2017 18:07
US: Hallituksella uusi kiista – Kaikkonen myöntää, että neuvottelut ovat käynnissä
Politiikka
15.10.2017 09:52
”Työaikalaki on kevään kauraa” – Pääministeri Sipilä: Laki ei ehdi pois liittokierrosten alta