Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lisää kohtuuhintaisia koteja ja sisäilmaongelmat kuriin – SDP:n asuntopolitiikka pureutuu pahimpiin ongelmiin

SDP julkisti lauantaina linjauksensa asuntopolitiikan painopisteiksi. Keskiössä on sosialidemokraattien vaatimus asuntopolitiikan pitkäjänteisestä kehittämisestä.

SDP esittää, että Suomeen luodaan kokonaisvaltainen, hallituskaudet ylittävä strateginen asumisen, maankäytön- ja kaupunkipolitiikan ohjelma, jolla tavoitetila on tarpeeksi pitkällä tulevaisuudessa.

– Asuntopolitiikka on koko Suomen asia, sillä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute paitsi hidastaa työvoiman liikkuvuutta myös vaikeuttaa yritysten ja julkisen sektorin työvoiman saamista ja hidastaa talouskasvua, asuntopoliittisten linjausten valmistelua johtanut kansanedustaja Riitta Myller muistuttaa.

SDP:n ohjelmassa parannettaisiin kasvukeskusten asuntotilannetta. Siinä pureuduttaisiin  lisäksi muun muassa asuinalueiden kehittämiseen, asumisen energiatehokkuuteen, väestöltään vähenevien alueiden kysymyksiin sekä asunto- ja liikennepolitiikan yhteensovittamiseen.

Myllerin mukaan sosialidemokraatit haluavat nyt toden teolla puuttua kohtuuhintaisten vuokra- ja omistusasuntojen pulaan. Puolue kannustaa kuntia ennakoivaan kaavoitus- ja tonttipolitiikkaan.

– Erityisesti pääkaupunkiseudulla tarve kohtuuhintaisille asunnoille kasvaa kaiken aikaa kaupungistumisen ja muuttoliikkeen seurauksena. Toisaalta maaseudulla on ongelmana kiinteistöjen arvojen lasku tai vaikeus saada korjauslainoja.

SDP:n linjaukset lähtevät siitä, että kaupungistuva Suomi sekä laaja maaseutu-Suomi tarvitsevat erilaista asuntopolitiikkaa.

Lisää aiheesta

Osana asuntopoliittisia linjauksiaan sosialidemokraatit esittävät käynnistettäväksi kansallista rakennusterveysohjelmaa julkisten rakennusten sisäilma- ja kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi sekä vaurioituneiden rakennusten korjaamiseksi. Tällä hetkellä liian moni eri-ikäinen suomalainen joutuu toimimaan epäterveellisissä ja turvattomissa julkisissa tiloissa.

– Erityisen huolestuttavia ovat tiedot päiväkodeista ja kouluista, joiden sisäilmaongelmat aiheuttavat pahimmillaan elinikäisiä terveysongelmia, SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero huomauttaa.

Kaupungistuva Suomi sekä laaja maaseutu-Suomi tarvitsevat erilaista asuntopolitiikkaa.

Ratkaisuksi kestämättömään tilanteeseen SDP esittää kansallisen rakennusterveysohjelman käynnistämistä sisäilma- ja kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi. Ohjelman rahoitus voitaisiin käytännössä toteuttaa valtion ja kuntien yhteisen tai useiden yhtiöiden perustamisen kautta.

–Tällöin myös kuntarahoitus voisi toimia rahoittajana julkisissa kiinteistöissä, kunhan päätösvalta viimekädessä säilyy kunnilla, Paatero pohtii.

Sosialidemokraatit muistuttavat, että vaaleilla valitut kuntapäättäjät ovat paljon vartijoina siinä, puututaanko sisäilmaongelmiin ajoissa. Julkisten tilojen kunnostaminen edellyttääkin toimenpiteitä sekä valtiolta että kunnilta.

SDP korostaa, että ongelmien ennaltaehkäisy on aina edullisempaa kuin korjaaminen jälkikäteen. Yhteistyöllä ja ennakoivalla kiinteistönpidolla julkiset rakennukset voidaan saada jälleen terveellisiksi ja turvallisiksi.

– Kunnissa on tehtävä niin lyhyen kuin pitkän aikavälinkin päätöksiä homeongelmien kitkemiseksi. Esimerkiksi jo rakennusvaiheessa on huomioitava hankintaketjut sekä rakennusvalvonta. Jatkuvasti on myös pidettävä huolta julkisten tilojen asianmukaisesta huollosta, SDP:n 3. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari muistuttaa.

SDP pitää hyödyllisenä myös julkisuudessa paljon käsiteltyjä elinkaari- ja kumppanuusmalleja, joilla voidaan siirtää voimavaroja kiinteistöjen ylläpitoon.

Lue tästä lisää SDP:n asuntopolitiikan linjauksista

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE