Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lisää mutkia matkaan valinnanvapaudessa? – Kuntalehti: KHO vaatii sotea EU:n käsittelyyn

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että soten lainsäädäntökokonaisuus, joka sisältää valinnanvapauden, pitää saattaa EU:n komission käsittelyyn. KHO:n lausunnosta kertoo Kuntalehti.

KHO:n mielestä tämä on mahdollista toteuttaa ennen kaavaillun lainsäädännön voimaantuloa niin, että komission näkemyksestä mahdollisesti aiheutuvat muutostarpeet voidaan ottaa huomioon ennen sitä.

Kuntalehti uutisoi, että KHO näkee epäselvyyttä maakuntien liikelaitosten asemasta – eli siitä, ovatko ne taloudellisia vai ei-taloudellisia toimijoita ja saavatko ne toiminnassaan EU:n säädöksissä kiellettyä valtion tukea. Tuki tarkoittaa verotuskohtelua sekä konkurssikelvottomuutta.

KHO viittaa lausunnossaan lakiesityksessä olevaan tarkasteluun valinnanvapausjärjestelmän valtiontukiluonteeseen.

KHO:n mukaan lähtöolettama on, että Suomen julkinen terveyden- ja sosiaalihuoltojärjestelmä on luonteeltaan ei-taloudellinen. Esitysluonnoksessa on argumentteja molempiin suuntiin. Kuntalehti kirjoittaa KHO:n toteavan, ettei löydy varmaa vastausta, mikä on esityskokonaisuudessa valtiontukijärjestelmän luonne suhteessa EU:n valtiontukisäädöksiin. Kysymys on EU:n kilpailusäännöistä.

Lisäksi KHO:n mielestä on otettava huomioon, että suorat valinnanpalvelut, asiakassetelipalvelut sekä henkilökohtainen budjetti eroavat toisistaan toimintaperiaatteiltaan.

KHO odottaa juridisia kiistoja tulkinnoista.

Lisää aiheesta

Epäselvyyksien takia Korkein hallinto-oikeus pitää ainoana oikeudellisesti kestävänä menettelynä sitä, että kaavailtu lainsäädäntökokonaisuus saatetaan tiedoksi komissiolle järjestelmänä, “joka mahdollisesti sisältää valtiotukia”, Kuntalehti kirjoittaa.

Lehden mukaan KHO odottaa juridisia kiistoja tulkinnoista, joita joudutaan ratkomaan tuomioistuimissa.

Kysymyksiä herättävät esimerkiksi laissa määrätyt asiakassuunnitelmat ja niiden sitovuus, joka voi merkitä uudenlaisia oikeudellisia kiistoja, lausunnossa todetaan.

Sote-valmistelua johtava hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg toteaa Kuntalehden uutisessa, että lakikokonaisuutta ei olla lähettämässä EU:n tarkastettavaksi.

Hän toteaa, että vain tuet taloudelliseen toimintaan viedään EU:n notifiointiprosessiin. Nergin mielestä valinnanvapauden lakiluonnoksessa ei tällaista ei ole.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE