Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Löfvenin kanssa keskustellut vasemmistopuolueen puheenjohtaja: “Sitä paperia ette tule koskaan näkemään”

Stefan Löfvenin pääministeriehdokkuudesta äänestetään perjantaina.

Ruotsissa yli neljä kuukautta jatkunut hallitusveivaus on johtamassa siihen, että hallituksessa istuvat samat puolueet – sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue – kuin ennen vaaleja. Mutta kuinka pitkään, se jäi keskiviikkona avoimeksi, kun vasemmistopuolue perui aikeensa vastustaa Stefan Löfvenin valintaa uudelleen pääministeriksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vasemmistopuolueen puheenjohtajan Jonas Sjöstedtin mukaan keskusteluissa Löfvenin kanssa oli sovittu useista asioista, jotka oli myös kirjattu paperille.

– Mutta sitä (paperia) ette tule koskaan näkemään, Sjöstedt sanoi lehdistötilaisuudessa.

Löfven kiersi kysymykset salaisesta paperista. Hän vakuutti, ettei sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen sekä tukipuolueiksi lupautuneiden keskustapuolueen ja liberaalien sopimaan hallituslinjaukseen ollut koskettu. Sjöstedtin mukaan käytännössä tilanne on toinen.

– Lausuma, jonka mukaan vasemmistopuolueelle ei annettaisi vaikutusvaltaa Ruotsin politiikassa, on käytännössä tehty tyhjäksi, vasemmistopuolueen Sjöstedt sanoi.

Asiantuntijan mukaan Ruotsin puolueista viidenneksi suurin, vasemmistopuolue on nyt ratkaisijan asemassa.

– Tämä oli taitavasti toimittu. Se vaa’ankieliasema, jonka pelättiin menevän ruotsidemokraateille, on nyt käytännössä Sjöstedtillä, arvioi Marja Lemne Södertörnin yliopistosta TT:lle.

Poliittisten äärilaitojen oppositio.

Vasemmistopuolue aikoo pitää Löfvenin hallituksen lyhyessä lieassa. Sjöstedtin mukaan Löfven ei aio perua kaavailtuja vuokrasääntelyn vapauttamista ja työsuhde-etujen heikentämistä. Jos näitä koskevat esitykset tuodaan valtiopäiville, vasemmistopuolue aikoo esittää hallitukselle epäluottamuslausetta.

– Me asetamme rajat sille, mitä Stefan Löfven voi tehdä. Olemme vasemmisto-oppositio, Sjöstedt linjasi.

Hallituksen kaatamiseen vasemmistopuolue tarvitsee tukea puolueilta, jotka eivät voisi olla siitä ideologisesti kauempana: maltilliselta kokoomukselta, kristillisdemokraateilta ja ruotsidemokraateilta. Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien johtajat eivät tällaista mahdollisuutta ainakaan torjuneet.

– Emme me aio pelastaa sellaista hallitusta, jonka ei olisi meistä pitänyt koskaan astua virkaan, vakuutti kokoomuksen Ulf Kristersson.

Liberaalien Jan Björklund sanoi hämmästyvänsä, jos näin kävisi. Hallituksen kaavailema politiikka kun on oikeistolaisempaa kuin mistä porvaripuolueet keskenään kykenivät sopimaan, hän muistutti.

Opposition yhteishenki voi olla koetuksella. Sjöstedtin mukaan vasemmistopuolue taipui päästämään Löfvenin pääministeriksi, koska porvaripuolueisiin ei voi luottaa ja todennäköisin vaihtoehto olisi ollut kokoomuksen johtama “siniruskea” hallitus ruotsidemokraattien tuella.

Löfvenin pääministeriehdokkuudesta äänestetään perjantaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE