Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lohjalaiset esittävät Matti Tukiaista Uudenmaan SDP:n puheenjohtajaksi

Matti Tukiainen.

Lohjan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö esittää lohjalaista Matti Tukiaista Uudenmaan sosialidemokraattien puheenjohtajaksi. Tukiainen, 61, työskentelee Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön työ- ja elinkeinojohtajana. Uudenmaan sosialidemokraattien puheenjohtaja valitaan piirin syyskokouksessa 12. marraskuuta Espoossa kaksivuotiskaudelle. Kyseessä on luottamustoimi.

─ Olen kiitollinen saamastani tuesta lähteä tavoittelemaan Uudenmaan sosialidemokraattien puheenjohtajuutta tulevalle kaksivuotiskaudelle. Hallituksen maakunta- ja sote-uudistusten seurauksena puoluepiirien merkitys tulee myös SDP:ssä kasvamaan. Tässä muutoksessa Uudenmaan piiri tarvitsee kokeneen puheenjohtajan, joka pystyy asemoimaan piirin sitä kohtaaviin muutoksiin, Tukiainen kertoo.

Tukiainen on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Uudenmaan maakuntaliiton toiminnanjohtajana sekä Eurooppalainen Suomi ry:n toiminnanjohtajana. SDP:ssä Tukiainen on toiminut niin alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla Uudenmaan sosialidemokraattien piirisihteerinä, sosialidemokraattiset nuoret ry:n puheenjohtajana ja kauppa- ja teollisuusministerin erityisavustajana.

─ Uudenmaan sosialidemokraattien täytyy olla myös tulevaisuudessa SDP:n johtava piirijärjestö. Edustamme pääkaupunkiseudun maakuntaa, jonka merkitys koko Suomen kehitykselle on keskeistä. Samalla, kun piirijärjestön roolia suhteessa maakunnalliseen hallintoon kehitetään, tulee järjestöllisen toiminnan painopisteen edelleen säilyä kunnissa. Meidän on avauduttava ja tarjottava vaikuttamiskanava monenlaisille ihmisille, Tukiainen esittää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE