Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lontoossa nuorten keskuudessa paheneva kierre – lähes 30 puukotettu kuoliaaksi tänä vuonna

Nuorten ja nuorten aikuisten puukotukset ovat hälyttävässä kasvussa Britannian pääkaupungissa Lontoossa. Jo 27 alle 25-vuotiasta on puukotettu kuoliaaksi tänä vuonna. Toisin sanoen keskimäärin lähes joka viikko yksi ikäryhmän edustaja on kuollut puukotuksen uhrina kuluvan vuoden aikana.

Lontoon poliisille on kirjattu kaikkiaan yli 12 100 teräaseisiin liittyvää hyökkäystä viime vuoden huhtikuun ja tämän vuoden maaliskuun välisenä aikana. Niissä on haavoittunut yli 4 400 ihmistä. Luku on korkein viiteen vuoteen.

Toisin kuin usein luullaan, suurin osa puukotuksista ei liity järjestäytyneeseen rikollisuuteen, poliisi kertoo. Kolmessa neljästä tapauksesta henkilö on kertonut kantaneensa teräasetta, jotta tuntisi olonsa turvallisemmaksi.

– Tämä voi ruokkia kierrettä. Se, että nuorella on ylipäätään mukana veitsi, nostaa todennäköisyyttä joutua itse puukotuksen uhriksi, Lontoon poliisin entinen johtaja Bernard Hogan-Howe sanoi.

Tuella on hankittu muun muassa metallinpaljastimia.

Lontoon pormestari Sadiq Khan on määrännyt lähes kahdeksan miljoonan euron avustuksen ohjelmalle, jolla teräaseisiin liittyviä rikoksia pyritään kitkemään.

Tuella on hankittu muun muassa metallinpaljastimia sellaisiin kouluihin, joissa puukotusrikosten uhan tiedetään olevan korkealla.

Lisää aiheesta

Lisäksi poliisi on näkynyt vahvasti lontoolaiskouluissa osana valistuskampanjaa, jolla pyritään suitsimaan nuorisorikollisuutta.

Britannian sisäministeri Amber Rudd esitti tällä viikolla, että esimerkiksi teräaseita tai nyrkkirautoja koskevaa lainsäädäntöä tulisi tiukentaa. Ruddin mukaan tämänkaltaisten aseiden hallussapito yksityisissä kiinteistöissä tulisi kieltää.

 Lontoossa yli 30 nuorisokeskusta on suljettu.

Khan puolestaan on moittinut maan hallitusta leikkauksista, jotka ovat kohdistuneet poliisin lisäksi nuorisolle tarjottaviin palveluihin. Lontoossa yli 30 nuorisokeskusta on suljettu leikkausten takia.

– Ainoa todella toimiva tapa, jolla voimme kitkeä kaduilta puukotuksiin liittyviä rikoksia, on rahoittaa nuortenpalveluita, Khan sanoi.

Khan muistuttaa myös, että Lontoon poliisien määrää on leikattu 14 prosentilla vuodesta 2010.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE