Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lopettaako Suomi puolustusyhteistyön Israelin kanssa?” – vasemmistoliiton eduskuntaryhmältä kirjallinen kysymys

AFP / LEHTIKUVA / JACK GUEZ
Savua nousi Gazasta tänään Israelin tekemän iskun jälkeen.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti tänään eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Gazan konfliktista ja Suomen puolustusyhteistyöstä Israelin kanssa.

Demokraatti

Demokraatti

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä kyseessä on humanitaarisesti erittäin vakava ja kansainvälisesti hyvin merkittävä hätätilanne, joka vaatii nopeita ja painavia toimia.

– Nyt on välttämätöntä saada nopeasti aikaan tulitauko ja ratkaisu panttivankikriisiin. Suomen on oltava asiassa aloitteellinen ja vaadittava toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Gazaan on myös saatava välittömästi lisää humanitaarista apua, koska siviilien tilanne alueella on katastrofaalinen, kansanedustaja Anna Kontula sanoo.

– Samalla on nostettava uudelleen keskusteluun Suomen puolustusyhteistyö ja lisääntyneet asekaupat Israelin kanssa. Israelilaiset aseyritykset kehittävät tuotteitaan yhteistyössä Israelin armeijan kanssa, ja hankinnat niiltä auttavat Israelia varustamaan armeijaansa, Kontula sanoo tiedotteessa, jossa muistutetaan konfliktin monista uhreista Gazassa mutta myös Israelissa.

Eduskuntaryhmä kysyy tiedotteensa mukaan hallitukselta seuraavaa:

– Miten Suomen hallitus toimii kahdenvälisesti, EU:ssa ja YK:ssa sen eteen, että saadaan viiveettä aikaan tulitauko ja Hamasin ottamat panttivangit vapautettua?

– Lopettaako Suomi puolustusyhteistyön Israelin kanssa?

– Asettaako Suomi Israelin asevientikieltoon, lopettaako Suomi asehankinnat Israelista ja kieltääkö Suomi tuonnin Israelin laittomista siirtokunnista?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE