Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Loukkauksia netissä jakeleva Junes Lokka vei Johanna Vehkoon oikeuteen kunniansa loukkaamisesta – Toimittaja: Natsia saa kutsua natsiksi

Toimittaja Johanna Vehkoo (oik.), hänen asianajaja Martina Kronström ja kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (vas.) joka kuvasi ennen istunnon alkamista Oulun käräjäoikeudessa.

Syyttäjä vaatii toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoolle 15 päiväsakon rangaistusta oululaisen kaupunginvaltuutetun kunnian loukkaamisesta. Vehkoon syyte koskee hänen tekemäänsä Facebook-kirjoitusta, jossa hän luonnehti kärjekkäästä esiintymisestään somekanavissa tunnettua Junes Lokkaa muun muassa rasistiksi ja natsiksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vehkoo on muun muassa kirjoittanut Ylelle juttusarjaa nimeltä Valheenpaljastaja ja käsitellyt paljon niin sanottuja valemedioita jutuissaan. Lokka taas on maahanmuuttovastaiseksi profiloitunut ja muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittu poliitikko. Hän edustaa Oulun valtuustossa yhden valtuutetun Aito suomalainen yhteislista -ryhmää ja kertoo blogissaan aikovansa ehdolle eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa.

Syyttäjän ja Lokan mukaan Vehkoo syyllistyi rikokseen, kun kirjoitti Lokasta Facebookissa. Vehkoo kiistää rikoksen ja pitää itseään Lokan häirinnän uhrina.

Alku tilaisuudessa Rovaniemellä

Muun muassa Suomen PENin sananvapauspalkinnon saanut ja julkisen sanan neuvoston jäsenenä toiminut Vehkoo oli tulossa Rovaniemelle puhumaan uudesta kirjastaan ja sai kertomansa mukaan kuulla, että Lokka suunnittelee tulevansa kirjakauppaan seuraamaan Vehkoon puhetta.

Lokka kertoi aikeistaan julkisesti Youtubessa. Videon mukaan Lokan ja toisen henkilön oli tarkoitus esiintyä Kansan Uutisten toimittajina ja haastatella Vehkoota. Vehkoo kertoo kirjallisessa vastauksessaan, että tunsi olonsa uhatuksi Lokan aiemman toiminnan takia ja julkaisi siksi kirjoituksen. Kirjoituksessa hän puhui Lokasta muun muassa natsipellenä ja kertoi Lokan suunnittelevan hänen väijyttämistään tilaisuudessa.

– Lokka sidosryhmineen on aktiivisesti häirinnyt ja maalittanut Vehkoota seuraajilleen, Vehkoon kirjallisessa vastauksessa sanotaan.

Lisää aiheesta

Vehkoon mukaan Lokka on esiintynyt itse aktiivisesti julkisuudessa rasismin ja natsi-ideologian kannattajana, millä Vehkoo perustelee sitä, että hän ei ole esittänyt Lokasta valheellisia tietoja. Vehkoon mukaan Lokan ideologia ilmenee hänen julkaisuistaan ja esimerkiksi siitä, että Lokka on osallistunut uusnatsien mielenosoitukseen Tampereella ja julkaissut vaalisivustollaan kuvan uusnatsiliikkeen tarrasta.

Lokan mukaan toimittaja levitti hänestä valheita

Lokka kertoi tiistaina STT:lle loukkaantuneensa muun muassa siitä, että hänestä puhuttiin natsina ja rasistina Vehkoon tekstissä. Lokka itse vaatii asianomistajan roolissa, että Vehkoo tuomittaisiin vähintään 30 päiväsakon rangaistukseen. Lokan mukaan hän ei ole rasisti eikä natsi, joten kyse on hänen mukaansa valheiden levittämisestä.

– Ikään kuin minulla olisi joku SS-univormu ja väijyisin (Vehkoota) tuolla, Lokka sanoi haukkuen Vehkoon kaikki Ylelle tekemät jutut puhtaaksi roskaksi.

Lokka itse sanoi tiistaina STT:lle, että tarkoitus oli mennä normaaliin tapaan haastattelemaan Vehkoota, eikä millään tavalla väijyttää tätä.

– Vehkoo on väittänyt kirjoituksessaan asianomistajan yrittäneen väijyttää vastaajaa, mikä ei pidä paikkansa ja on valheellinen tieto, Lokka kirjoittaa kirjallisessa vaatimuksessaan.

Viime lokakuussa oikeus määräsi Lokan omaa sisältöä poistettavaksi verkosta loukkaavana. Hän oli muun muassa nimitellyt toista ihmistä muun muassa mielenvikaiseksi. Lokan mukaan kyse oli tällöin yhteiskunnallisesta keskustelusta vaaliehdokkaasta.

STT–OLLI-PEKKA PAAJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE