Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Löysät puheet maksaisivat Suomelle 15 miljardia euroa hallituskaudessa” – Timo Harakalta tyly tuomio Petteri Orpon veropuheille

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka.
SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka (sd.) toteaa, että Suomella ei ole varaa kokoomukseen.

– Kokoomuksella ei ole enää puheoikeutta vastuullisesta valtiontaloudesta. Petteri Orpolla ei ole oikeutta haukkua toisia, jotka haluavat investoida eläkeläisköyhyyden poistamiseen. Orpon vaalilupaukset ovat vastuuttomuudessaan aivan omaa luokkaansa.

Harakka ottaa tiedotteessan kantaa Petteri Orpon Turun puoluekokouksessa verotusta käsitelleisiin puheisiin.

Harakka toteaa, että verratessaan Suomen ja Ruotsin verotusta Orpo jätti kertomatta, että palkkavero koostuu sekä työntekijän veroista että työnantajan maksuista.

– Meille sosialidemokraateille sopii kyllä Ruotsin malli, jossa palkansaaja maksaa vähemmän veroa ja työnantaja vastaavasti enemmän. Arvelen kuitenkin, että kokoomus ei halua irrottautua Elinkeinoelämän keskusliiton syleilystä, sanoo Harakka.

Eduskunnan tietopalvelun mukaan Orpon mainitsema tuloveroalennus maksaisi kolme miljardia euroa joka vuosi. Kun summaan lisätään aikaisempi lupaus varainsiirtoveron poistamisesta, kokoomuksen löysät puheet maksaisivat Harakan mukaan Suomelle 15 miljardia euroa hallituskaudessa.

– 15 miljardin euron aukko hyvinvoinnissa tarkoittaa, että köyhiltä ja kipeiltä leikataan viimeisetkin avut, tai että Suomi velkaantuu 15 miljardia euroa lisää, Harakka summaa tiedotteessaan.

– Orpo sanoo, että Suomi tarvitsee verouudistuksen. Kokoomus puhuu, mutta SDP uudistaa: esittelimme kasvua ja työllisyyttä edistävän vero-ohjelmamme viime kuussa. Kokoomus on vain ehdottanut miljardiluokan tuhlailua ilman vastaavia lisätuloja, toisin kuin SDP.

– Kokoomus on velkaannuttanut Suomea enemmän kuin mikään muu puolue hallitusvastuussa. Olen entistä vakuuttuneempi, että valtiovarainministeriötä ei pidä enää antaa kokoomukselle. Suomella ei ole varaa kokoomukseen, päättää Harakka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE