Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lukiolaiset innostuivat Ihalaisen avauksesta – pelissä työelämän tuntemus

Kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) ehdotti torstaina Ylen A-studiossa pidempää työhöntutustumisjaksoa myös lukiolaisille. Hänen mielestään lukiokoulutus ei pidä sisällään tarpeeksi työelämän tuntemusta.

Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) pitää avausta tärkeänä. Lukion tehtävä on ennen kaikkea valmistaa jatko-opintoihin, mutta työelämätaitojen pitäisi olla osa kaikkia koulutusasteita. SLL:n oman selvityksn mukaan lukiolaiset kokevat puutteita erityisesti työntekijöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä työnhakuun liittyen.

– Lukiossa on selvästi aukko tässä asiassa. Ongelmaa voitaisiin korjata ottamalla käyttöön lukiolaisten TET-jakso. Jakso voisi olla vapaavalintainen, ja se tulisi voida suorittaa joko työelämään tai korkeakouluun tutustuen, Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen esittää.

Lukiolaisista vain 17 % tietää aloittaessaan, mille alalle aikoo hakeutua lukion jälkeen. Opinto-ohjauksella on keskeinen rooli, mutta koulutustarjonnan ja erilaisten työtehtävien kirjoa on mahdoton kuvata koko laajuudessaan.

– Opinto-oppaiden selaamisen rinnalle tarvitaan konkreettisempaa kuvaa työelämästä. Työpaikalla lukiolainen voisi tutustua työelämän pelisääntöihin ja näkisi, miten eri alojen osaamista voi hyödyntää työelämässä. Työnantajien vastuulla olisi tarjota mielekkäitä työtehtäviä. Lukio-opiskelu on tiivistahtista, eikä siitä kannattaa irrottaa aikaa pelkkään kahvinkeittoon. TET-jakson tulisi tukea lukiokoulutuksen tavoitteiden toteutumista, Luukkainen muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE