Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Luku on pysäyttävä” – yli 55-vuotiaiden kohtelu hirvittää kansanedustajaa – onneksi pian historiaa

Jukka-Pekka Flander
Kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.).

SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ilmari Nurminen on tyytyväinen, että epäinhimillinen ja ihmisiä epäoikeudenmukaisesti kohdellut aktiivimalli on pian historiaa. Tänään julkaistun raportin mukaan aktiivimallin työllisyysvaikutuksia ei pystytä osoittamaan.

Demokraatti

Demokraatti

– Aktiivimalli on työttömyysturvan leikkausmalli, johon on sisältänyt runsaasti ongelmia ja sitä on kritisoitu voimakkaasti. Tänään julkaistu raportti osoitti, että aktiivimallin leikkuri osui erityisesti vanhimpiin työttömiin. Yli 55-vuotiaista työttömistä päiväraha pieneni noin puolella. Luku on pysäyttävä. Jotta hyvinvointivaltion palvelut voidaan turvata, on kiinnitettävä erityistä huomiota yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseen, sanoo Nurminen.

Hallituksen esitys aktiivimallin purkamiseksi annetaan eduskunnalle tässä kuussa. Nurminen kiittelee, että nyt katse kohdistetaan työttömien palveluiden turvaamiseen.

– On ensisijaisen tärkeää, että työttömien palvelut turvataan ja niitä entisestään vahvistetaan. Kepin sijaan työttömät tarvitsevat apua, tukea ja kannustusta työelämään siirtymiseksi. Olen tyytyväinen, että ministeri Harakan (sd.) johdolla valmistellaan uudistuksia, jotka tukevat työttömyysjaksojen lyhentymistä ja kannustavat työnhakuun, Nurminen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE