Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lukukausimaksuille täystyrmäys puolueilta: “Ratkaisevaa ei saa olla lompakon paksuus”

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pitää Etlan esitystä lukukausimaksuista hallitusohjelman vastaisena. Hän toteaa Twitterissä, ettei kokoomus kannata esitystä.

– Maksuton koulutus on tärkeä osa sivistyneen Suomen tarinaa, Grahn-Laasonen tviittaa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ehdottaa muistiossaan, että korkeakouluille sallittaisiin kohtuullisten lukukausimaksujen periminen myös suomalaisilta ja Eta-maiden opiskelijoilta.

Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan on aika hyväksyä, etteivät lukukausimaksut ole sosiaalisesti epäoikeudenmukaisia, vaan ne tehostaisivat opiskelua ja korkeakoulujen toimintaa.

Samalla myös opetuksen laatua voitaisiin parantaa.

Etlan mukaan lukukausimaksu voisi olla esimerkiksi 1 000 euroa, eli viiden vuoden tutkinnon hinnaksi tulisi 10 000 euroa.

Maksuton koulutus on tärkeä osa sivistyneen Suomen tarinaa.

Lisää aiheesta

Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni toteaa tiedotteessaan, että keskusta ei kannata lukukausimaksujen perimistä.

– Suomalaisten opiskelijoiden lukukausimaksut eivät meille sovi.

– Ratkaisevaa koulutiellä ei saa olla lompakon paksuus, vaan oma ponnistelu, ahkeruus ja lahjakkuus.

Myöskään SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin ei hyväksy lukukausimaksuja. Tiedotteessaan hän kritisoi ajatusta siitä, että lukukausimaksuilla paikattaisiin hallituksen tekemiä koulutusleikkauksia.

– Maksuton korkeakoulutus on ollut keskeinen osa Suomen kilpailukyvyn ja tasa-arvon perustaa.

Marinin mukaan lukukausimaksut muodostuisivat esteeksi koulutukselle erityisesti vähävaraisista perheistä tuleville opiskelijoille.

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan lukukausimaksut murentaisivat koulutuksen tasa-arvon.

– Se ei sovi hyvinvointivaltion ja korkean osaamistason maan tulevaisuudelle, Niinistö toteaa Facebookissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE