Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lulan kannattajat pettyivät – Bolsonaroa ei peitottu ensimmäisellä kierroksella

AFP / LEHTIKUVA / NELSON ALMEIDA

Brasilian presidentinvaali etenee toiselle kierrokselle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työväenpuoluetta edustavan ex-presidentin Luiz Inacio Lula da Silvan ennakoitiin kyselyiden perusteella voittavan jo ensimmäisellä kierroksella eli saavan yli puolet äänistä, mutta hänen äänisaaliinsa oli lopulta reilut 48 prosenttia.

Toiselle kierrokselle jatkaa myös istuva presidentti, oikeistopopulistinen Jair Bolsonaro. Hänen tuloksensa oli reilut 43 prosenttia äänistä, ja ero kaksikon välillä jäi pienemmäksi kuin mitä kyselyiden perusteella uskottiin.

Muiden ehdolla olleiden äänisaaliit jäivät vaatimattomiksi.

Vaalien toinen kierros järjestetään lokakuun viimeisenä lauantaina.

KAKKOSKIERROKSEN varmistuttua Lula lupasi pettyneille kannattajilleen “taistella lopulliseen voittoon asti”. Bolsonaro puolestaan juhlisti toteamalla, että hän kannattajineen päihitti kyselytutkimusten “valheen”, jonka mukaan hän olisi hävinnyt kilvan jo ensimmäisellä kierroksella.

Kummallakin ehdokkaalla riittää tukijoiden lisäksi myös kiivaita vastustajia, eikä moni brasilialainen ole innostunut kummastakaan vaihtoehdosta.

Lula on entinen metallityöntekijä, joka nousi köyhyydestä Brasilian historian suosituimman presidentin asemaan. Viime vuonna politiikkaan palannut ex-presidentti tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan korruptiosta vuonna 2018, mutta hän pääsi vapaalle etuajassa istuttuaan puolitoista vuotta.

Lulan paluu politiikkaan tuli mahdolliseksi, kun maan korkeimman oikeuden tuomari mitätöi hänen paikallisessa Curitiban tuomioistuimessa langetetun lahjustuomionsa ja palautti sen liittovaltion tuomioistuimen käsittelyyn.

BOLSONARON hallintoa on pidetty erityisenä murheenkryyninä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä, sillä hänen kaudellaan Amazonin sademetsän hupeneminen on kiihtynyt. Hän on menettänyt kannatustaan myös esimerkiksi talouden heikkenemisen, koronaviruspandemia vähättelyn ja niin päättäjiin, tuomioistuimiin kuin mediaankin kohdistuneiden hyökkäystensä vuoksi.

Presidentin lisäksi sunnuntain vaaleissa valittiin muun muassa osavaltioiden kuvernöörit ja edustajainhuoneen jäsenet sekä kolmannes senaatista. Äänioikeutettuja on Brasiliassa noin 156 miljoonaa.

67-vuotias Bolsonaro on väittänyt, että maan sähköisessä äänestysjärjestelmässä on vilppiä. Tämä on aiheuttanut etukäteen huolta, ettei istuva presidentti hävitessään suostuisi myöntämään tappiotaan.

Antaessaan ääntään Rio de Janeirossa Bolsonaro ei vastannut suoraan toimittajien kysymyksiin siitä, hyväksyisikö hän tappionsa. Hän tyytyi toteamaan, että puhtaiden vaalien tulosta on kunnioitettava.

Vuosina 2003-2010 presidenttinä toiminut Lula toivoo pääsevänsä takaisin tehtävään 76-vuotiaana. Hän on luvannut palauttaa Brasilian “normaalitilaan” maata kahtia jakaneen Bolsonaron presidenttikauden jälkeen.

PÄÄKAUPUNGISSA Brasiliassa äänestänyt, 40-vuotias Aldeyze dos Santos kertoi uutistoimisto AFP:lle tukevansa Bolsonaroa.

-  Olen kristitty. Äänestän vain ehdokkaita, jotka toimivat Raamatun mukaisesti.

Sao Paulossa 70-vuotias Lucia Estela da Conceicao puolestaan kertoi kaipaavansa muutosta Bolsonaron kauden päätteeksi.

-  Mustana naisena on ollut raskasta seurata, kun maa menee taaksepäin syrjinnässä, ennakkoluuloissa, homofobiassa ja myös taloudellisesti.

Vaalipäivänä kaduille lähetettiin yli 500  000 turvallisuusjoukkojen edustajaa.

Bolsonaron syytökset vilpistä vaalijärjestelmässä ovet herättäneet pelkoa, että Brasiliassa voisi käydä samoin kuin Yhdysvaltojen Capitolilla viime vuonna, kun silloinen presidentti Donald Trump ei suostunut hyväksymään tappiotaan vaaleissa. Trump osoitti tukensa Bolsonarolle vaaliviikonloppuna kutsumalla tätä “fantastiseksi johtajaksi” sosiaalisessa mediassa julkaistulla videolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE