Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lumi saattaa saapua etelärannikolle jo ensi yönä

Etelärannikolle saattaa sataa lunta jo ensi yönä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Yön aikana mereltä voi saapua lumikuuroja, mikä voi heikentää ajokeliä.

– Siihen kannattaa varautua, että huomisaamuna voi tässä etelärannikolla olla liukasta, sanoo päivystävä meteorologi Helena Laakso.

Laakson mukaan kuuroja on odotettavissa erityisesti etelärannikon lounaisosiin, mutta myös itäiseltä Suomenlahdelta voi tulla lunta.

Runsaampia sateita odotetaan viikon puolivälissä. Sadealueen kulkureitti on kuitenkin vielä epävarma. Laakso kertoo, että tällä hetkellä näyttää siltä, että sateet osuisivat Lounais-Suomeen torstaina.

Muuten sää jatkuu viileänä koko maassa. Lämpötilat vaihtelevat nollan molemmin puolin ja vesistöjen äärellä voi tulla heikkoja lumikuuroja.

Viime yö oli tähän mennessä syksyn kylmin. Laakso sanoo, että Enontekiöllä mitattiin 15 astetta pakkasta.

Maan pohjoisosissa on jo paikoin lunta maassa. Enimmillään lunta on noin kymmenen senttiä, Laakso kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE