Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lumipyry tänään menoliikenteen haittana – sadealue etenee kohti Sisä-Suomea

Laaja sadealue on saapunut Länsi-Suomeen. Etenkin Pohjanmaalla lumisade on ollut aamun ja aamupäivän aikana paikoin rankkaa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sade tulee sekä lumena, räntänä että vetenä ja muuttaa aatonaaton ajokelin isossa osassa maata huonoksi tai erittäin huonoksi.

Toistaiseksi aatonaaton liikenne on sujunut hyvin. Kello kymmenen aikoihin liikennettä oli eniten Nelostiellä Mäntsälän kohdalla, mutta sielläkään liikenne ei ollut puuroutunut. Vilkkaimmillaan liikenteen odotetaan olevan aamupäivän aikana.

Parkanossa Pirkanmaalla sattui aamulla kahden henkilöauton nokkakolari, jossa loukkaantui kaksi ihmistä. Toisen loukkaantuneen vammat ovat vakavat.

Sadealue siirtyy nopeasti itään ja on puolenpäivän tienoilla jo maan keskivaiheilla ja iltapäivällä Itä-Suomen yllä.
Ilmatieteen laitos ennustaa erittäin huonoa ajokeliä koko keskiseen Suomeen länsirannikko ja maan itäiset osat mukaan lukien. Huonoa ajokeliä on luvassa eteläisessä Suomessa ja osassa Lappia.

Kotimaan junaliikenteessä ei toistaiseksi ole ollut merkittäviä myöhästymisiä.

Merialueille on annettu tuulivaroituksia sekä varoituksia korkeasta merivedestä.

Myös Ruotsissa odotetaan joulua myräkkäkelissä. Ruotsin ilmatieteen laitos on varoittanut vesi- ja lumisateesta, yllättävästä liukkaasta kelistä ja kovista tuulenpuuskista suurimmassa osassa maata, kertovat ruotsalaismediat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE