Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lunta sataa yhä vain – VR: Suurempaa kaaosta ei pitäisi olla odotettavissa

Viime päivinä tutuiksi tulleet lumisateet jatkuvat edelleen tänään koko maassa.

– Keli on käytännössä sama kuin tiistainakin, vaikka ne runsaimmat lumisateet alkavatkin väistyä maan keskiosien yli Etelä- ja Keski-Lappiin, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen.

Maan eteläisissä osissa lumisade voi olla aamulla sakeaakin. Päivän edetessä lännestä alkaen vähitellen poutaantua ja myös pilvipeite voi rakoilla.

Huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä varoitetaan koko maassa. Erittäin huonon ajokelin varoitusalue kattaa eteläisen ja itäisen Suomen ja myös Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Keski-Suomen sekä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan.

Pakkaslukemat ovat iltapäivällä etelässä jo aika lähellä nollaa. Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla on selkeillä alueilla pakkasta 5–10 astetta, Oulun pohjoispuolella 10–15 astetta ja käsivarressa runsaat 20 astetta.

Torstaiksi sää näyttäisi jo poutaantuvan.

VR: Suurempaa kaaosta ei odotettavissa

VR:n junaliikenteessä on alkuviikolla ollut merkittäviä myöhästymisiä, ja lumituisku sekä vaikeat sääolot aiheuttivat hankaluuksia junaliikenteelle myös tiistaina. Tänään ennakoidaan parempaa päivää.

– Mitään suurempaa kaaosta ei pitäisi olla odotettavissa, sanoi VR:n viestintäpäällikkö Mira Linnamaa tiistai-iltana.

Junaliikenteen ajantasaiset kulkutiedot löytyvät esimerkiksi VR:n liikennetilanne-nettisivulta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE