Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Luopuuko SDP sosialismi-sanasta?

Sosialismi on sanana ja aatteena elänyt Suomen sosialidemokraattisen puolueen ohjelmissa aina Forssan ohjelmasta vuoden 1999 viimeisimpään periaateohjelmaan. Tosin sosialismin tulkinta on 1900-luvun loppua kohden irtautunut marxilaisen talousteorian korostuksista.

Ensi vuoden puoluekokoukseen valmisteltavan periaateohjelman työryhmässä on tiettävästi keskusteltu sanan välttämättömyydestä. Työryhmän puheenjohtaja Juha Eskelinen näkee sosialismin arvot itse sanaa olennaisempana.

– Ohjelmaluonnokseen ei sisälly teoreettista esitystä, vaan pyrimme keskittymään enemmän asioihin. Ne asiat, jotka luonnoksessa ovat mukana, ovat demokraattisen sosialismin arvojen eli demokratian, vapauden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon mukaisia, Eskelinen sanoo.

Nyt olisi tärkeää säilyttää liikkeen laaja pohja ja pyrkiä sitä entisestään laajentamaan.

Eskelinen tunnustautuu itse demokraattiseksi sosialistiksi eikä pidä sosialismia hankalana sanana, ellei se vie pois huomiota tulevaisuuden kannalta olennaisista asioista.

– Jos sosialidemokraattinen poliittinen keskustelu jämähtää historiaan ja muistojen kaiveluun tilanteessa, jossa oikeisto heikentää yhteiskunnan perusrakenteita, se on suurempi ongelma kuin se miten hyvin osaamme SDP:n historian. Meidän täytyy sovittaa ajatteluamme esimerkiksi työn muuttuneeseen luonteeseen, digitalisaatioon ja pakolaisten massamuuttoon,

Eskelisen mukaan nyt pitäisi keskittyä siihen, että SDP:n kannatuspohja olisi tulevaisuudessa mahdollisimman laaja.

Lisää aiheesta

– Sosialismi-termiä ei välttämättä tarvita, jos sen sisältö on siellä. Nyt olisi tärkeää säilyttää liikkeen laaja pohja ja pyrkiä sitä entisestään laajentamaan, muuten aatteen tarttumapinta jää liian kapeaksi. Periaateohjelmaa koskevassa keskustelussa punnitaan sitten kuka mitäkin haluaa.

SDP puoluekokoukseen ensi vuodelle valmistuvan periaateohjelman on määrä valmistua lokakuuhun mennessä.

Torstaina 2.6. ilmestyvässä Demokraatti-lehdessä on laaja artikkeli sosialismista. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE