Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Luottamus hallitukseen rypee pohjamudissa – omatkin kannattajat yhä kriittisempiä

Suomalaisten luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on melko vähäinen. Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyssä vain noin neljännes arvioi, että hallituksen kyky tähän on hyvä tai erittäin hyvä.

Kysely tehtiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla eli ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamista.

Usko maan hallituksen pätevyyteen vähentyi verrattuna kesiin 2015 ja 2016.

Keskustan kannattajat olivat selvästi muita luottavaisempia hallituksen kyvykkyyteen. Heistä peräti 80 prosenttia piti hallitusta pätevänä. Kokoomuslaisista tätä mieltä oli hiukan yli puolet.

Perussuomalaisten kannattajat olivat jo ennen puolueen lähtöä hallituksesta epäileväisempiä. Vain vajaa kolmannes uskoi hallituksen kykyihin, ja yli puolet arvioi ne huonoiksi.

Oppositiopuolueiden kannattajista yli kaksi kolmannesta arvioi hallituksen kyvykkyyden joko erittäin tai melko huonoksi.

Vain 17 prosenttia kiitteli hallituksen toimintaa sote-asioissa.

Lisää aiheesta

Hallituksen kehnoista arvosanoista huolimatta oppositio ei päässyt paistattelemaan kansalaisten suosiossa. Vain reilu viidennes arvioi, että oppositiolla on erittäin tai melko hyvät kyvyt haastaa hallitus. Yli kaksi viidestä epäili opposition taitoja. Suurin luottamus oppositioon oli vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa, joista luottavaisia oli 55 prosenttia.

Tutkimuksessa kyseltiin kansalaisten mielipiteitä siitä, miten hallitus oli onnistunut 11:llä eri alueella. Parhaat arvosanat annettiin turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, johon 44 prosenttia oli tyytyväisiä ja viidennes tyytymättömiä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla vastaukset olivat kriittisempiä. Vain 17 prosenttia kiitteli hallituksen toimintaa sote-asioissa, 55 prosenttia vastaajista antoi pyyhkeitä.

Viime kesään verrattuna hallituksen arvosanat ovat parantuneet talouden ja työllisyyden hoidossa ja heikentyneet sote- ja maahanmuuttoasioissa.

Kyselyn toteutti Kantar TNS, ja haastatteluja tehtiin yhteensä 1 044. Virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE