Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lupasiko Sipilä liikaa, käyvätkö ministerijatkot kokoomukselle? – näin kommentoi Kalle Jokinen ministerien määriä aiemmin päivällä

Pääministeri Juha Sipilä on juuri kertonut, että hallituskriisi on ratkennut ja kaikki ministerit jatkaisivat nykyisissä pesteissään.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä on kuitenkin paljon pienempi kuin perussuomalaisten eduskuntaryhmä aiemmin. Sillä olisi näin ollen huomattava ministeriedustus hallituksessa, todellinen jättipotti.

Demokraatti tiedusteli kokoomuksen kantaa ministerien määriin eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Kalle Jokiselta jo pari tuntia ennen kuin Sipilän ilmoittama tieto hallituskriisin ratkaisusta tuli julki.

Pitäisikö sen näkyä ministerinpaikoissa, että Uusi vaihtoehto -ryhmä on pienempi kuin perussuomalaisissa?

– En minä ota kantaa näihin. Nämä liittyvät siihen pääministerin kanssa käytävään keskusteluun. Hän avaa prosessin nyt tästä eteenpäin ja sitten nämä kysymykset ratkaistaan siinä, Jokinen sanoi tuolloin Demokraatille.

Toistettuun kysymykseen voisivatko Uuden vaihtoehdon ministerinpaikat vähetä Jokinen vastasi edelleen, ettei ota kantaa.

– Nämä neuvottelut täytyy käydä.

Pääministeri Sipilän ilmoitettua, että ministerit jatkaisivat, kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ei halunnut ottaa eduskunnassa kantaa asiaan.

Kalle Jokisen mukaan hallitusyhteistyön jatkoa ei saattanut perustaa sille, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä voisi mahdollisesti hajota.

– Ei voinut perustaa. Kyllähän tietysti oli arvailuja siitä, että irtaantuuko jotkut yksittäiset edustajat, mutta ei ollut perusteita sille, että tämän varaan olisi voinut jotain laskea. Tämä oli todella rohkea ja odottamaton ratkaisu, tämä mittaluokka, hän kommentoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE