Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Luultavasti hän on”, vastasi Donald Trump, kun häneltä, onko Vladimir Putin ollut osallisena salamurhissa ja myrkytyksissä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo uskovansa, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on luultavasti ollut osallisena salamurhissa ja myrkytyksissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trumpilta kysyttiin asiasta CBS-kanavan 60 Minutes -ohjelman haastattelussa.

– Luultavasti hän on. Mutta olen tässä heidän (ulkomaiden) varassaan, niitä (murhia) ei ole tapahtunut meidän maassamme, Trump sanoi ja lisäsi, että tietenkään Venäjän ei pitäisi tehdä niin.

Putinin puolesta puhuva Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov vastasi tänään, että Trumpin kommentit eivät olleet syytöksiä.

– Yhdysvaltojen presidentti ei esittänyt yhtään suoraa syytöstä. Eikä Venäjän presidenttiä kohtaan voi ollakaan sellaisia syytöksiä, joita voisi tukea millään argumenteilla saati sitten todisteilla, Peskov sanoi.

Peskovin mukaan Trumpin kommenttien tulkinnassa “on oltava joustava kielellisten erikoisuuksien suhteen”, sillä tämä puhui haastattelussa vaikeaselkoisesti.

– En arvioisi, että Trump olisi myöntänyt sen (Putinin osallisuuden) olevan mahdollista, Peskov sanaili.

Trump vertasi linjaansa Obamaan

Trump kertoi haastattelussa, että omasta mielestään hän on ollut tiukka Venäjää kohtaan. Hän painotti sitä, että on antanut Ukrainalle aseita.

– Mitä (Barack) Obama lähetti? Tyynyjä ja peittoja. Hänen takiaan Ukraina menetti osan alueestaan, Trump latasi.

Trump sanoi myös olevansa tiukka Putinia kohtaan.

– Ette tiedä, mitä puhuin Putinille tapaamisessamme ennen lehdistötilaisuutta (Helsingissä), Trump sanoi.

– Mielestäni olen hyvin tiukka häntä kohtaan henkilökohtaisesti. Meillä oli kahdenkeskinen tapaaminen, se oli erittäin kova ja erittäin hyvä tapaaminen,

Trump myönsi myös, että Venäjä sekaantui Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Hän kuitenkin sanoi, että myös Kiina on yrittänyt vaikuttaa Yhdysvaltain vaaleihin.

– Suoraan sanottuna Kiina on mielestäni suurempi ongelma.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE