Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lyttäys kohuväitteille: “Miksi asiapoliitikkona tunnetuksi tullut Elina Lepomäki on osallistunut virheellisen tiedon levittämiseen faktojen tarkistamisen sijaan?”

Arvonnousuverosta esitetyt väitteet ja niistä syntynyt some-kohu perustuvat virheellisin tietoihin, kirjoittaa SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittisena asiantuntijana toimiva Lauri Finér.

Rane Aunimo

Demokraatti

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja yrittäjä Kim Väisänen kirjoittivat viikonloppuna Helsingin Sanomiin SDP:n esitystä kommentoineen kirjoituksen. Siinä he sanoivat, että SDP:n aiemmin toukokuussa julkaisemassa vero-ohjelmassa kiinnitti huomiota “täysin uusi veromuoto, maastamuuttovero eli niin sanottu exit-vero”.

“Kaikkein todennäköisin seuraus suunnitellusta verosta lienee kuitenkin se, että veron valmistelun aikana suuri joukko ­ihmisiä ja yrityksiä muuttaisi pois Suomesta.”

“Ennen sanottiin, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Onko se tulevaisuudessa myös vankilatuomio?”.

Finér listaa kirjoituksessaan Lepomäen, Häkämiehen ja Väisäsen kirjoituksesta neljä virheellistä väitettä arvonnousuverosta.

Finér sanoo blogikirjoituksessaan, että kirjoittajien kuvaus SDP:n ehdotuksesta on virheellinen, ja heidän väitteensä puhdasta “olkinukkeargumentaatiota”. Hänen mukaansa arvonnousuveron tarkoitus on yksinkertainen.

“Sillä estetään varakkaiden yksityishenkilöiden verovälttelyä, joka perustuu kirjojen siirtämiseen ulkomaille. Arvonnousuverolla myös varmistetaan, että myyntivoittoja, lahjoja ja perintöjä verotetaan siellä, missä ne ovat kertyneet.”

Finérin mukaan arvonnousuvero estää nimenomaan sijoitusomaisuuden myyntivoittojen sekä perintö- ja lahjaverojen välttelyä.

“Sitä on kutsuttu Suomessa myös maastapoistumisveroksi, joka on suora käännös englannista (exit tax). Nimi kuvaa veromuotoa kuitenkin huonosti, sillä sitä ei peritä maastamuuton yhteydessä.”

Finér listaa kirjoituksessaan Lepomäen, Häkämiehen ja Väisäsen kirjoituksesta neljä virheellistä väitettä arvonnousuverosta. Niistä räikeimmäksi Finér nostaa lauseen ”SDP:n arvonnousuveroksi nimeämän veromuodon tavoitteena on verottaa maastamuuttajan omaisuutta ennen hänen muuttoaan ­uuteen kotimaahansa”.

“Lepomäen, Häkämiehen ja Väisäsen koko kirjoitus nojaa tähän virheelliseen väittämään, joka vie samalla pohjan muilta kirjoituksen väittämiltä.

Finér korjaa myös, ettei arvonnousuvero ole ”täysin uusi veromuoto” ja ettei Euroopan unionin tuomioistuin ole ottanut kielteistä kantaa arvonnousuveroon. Vero ei myöskään johtaisi poismuuttoihin Suomesta.

“Lopputulos olisi kuitenkin päinvastainen. Arvonnousuvero koskisi lähinnä suuromistajien verovälttelyä, jota koskevia tapauksia on käsitelty myös julkisuudessa. Niissä verovälttely on nimenomaisesti ollut syy kirjojen siirtämiselle ulkomaille. Suomi siis kannustaa verotuksen porsaanreiällä varakkaita muuttamaan kirjat ulkomaille. Arvonnousuvero tekisi asialle pisteen ja lopettaisi verosyistä tehtävät kirjojen siirrot.”

Kenties houkutus näpäyttää poliittista vastapuolta on ollut liian houkutteleva.

Finérin mielestä hyvänä puolena kohussa voidaan nähdä kuitenkin se, että esitys arvonnousuverosta saa ansaitsemaansa huomiota.

“Arvonnousuverossa on kyse veropohjan tiivistämisestä – eli siitä, että samasta tulosta ja varallisuudesta maksettaisiin saman verran veroa. Tämä on koko ohjelman ydinajatus. Tasapuolinen verotus varmistaa myös markkinoiden tehokkaan toiminnan, minkä vuoksi useimmat verotuksen asiantuntijat kannattavat veropohjien tiivistämistä.”

Miksi virheelliset väitteet sitten pääsivät leviämään?

“EK:n ja sen toimitusjohtajan agendaksi on muodostunut liki kaikkien suuromistajien verojen ajaminen alas ja tätä agendaa se on ajanut aiemminkin huterilla väitteillä. Sen sijaan ihmettelen, miksi asiapoliitikkona tunnetuksi tullut Elina Lepomäki on osallistunut virheellisen tiedon levittämiseen faktojen tarkistamisen sijaan. Kenties houkutus näpäyttää poliittista vastapuolta on ollut liian houkutteleva. Tällaisen tulkinnan voi tehdä ainakin, kun katsoo laajemmin, ketkä virheellistä tietoa sosiaalisessa mediassa levittivät. Poliittisten erimielisyyksien ratkaisu onnistuu vain, jos keskustelua käydään faktapohjalta. Kuulopuheisiin uskomisen sijaan kannattaa ottaa itse selvää.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE