Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Maahanmuuttajia kotoutetaan nyt myös Suomessa uudella tavalla, kun heitä viedään säkkipimeään metsään – tästä on kyse

Lastenoikeusjärjestö Plan kotouttaa maahanmuuttajia luonnon avulla. Pääkaupunkiseudulla ja muualla Uudellamaalla elävät maahanmuuttajat pääsevät uudessa Liikuntavuosi luonnossa -hankkeessa tutustumaan suomalaiseen luontoon.

Osallistujat ovat käyneet muun muassa lintu-, kalastus- ja villiyrttiretkillä sekä kasvattaneet vihanneksia parvekkeilla ja laatikkopuutarhoissa. He ovat päässeet ratsastamaan sekä ötökkä- ja melontaretkille.

Nyt loppusyksystä luvassa on vielä suunnistusta säkkipimeässä metsässä. Samalla opetellaan suomalaisessa luonnossa olemista ja liikkumista, erätaitoja sekä jokamiehenoikeuksia.

– Tavoitteena on antaa maahanmuuttajille mahdollisuus kokea luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Luontoon tutustuminen tunnetusti edistää esimerkiksi arkiliikuntaa, ja sen on todettu lisäävän myös henkistä hyvinvointia, kertoo Planin maahanmuuttajatyön päällikkö Hanna Nurmi.

Planin mukaan luontokotouttaminen on vielä melko uutta Suomessa, mutta muualla Pohjoismaissa se on jo tavallista.

– Luonnossa tutustutaan suomalaiseen yhteiskuntaan muullakin tavalla kuin vain kielen opettelun kautta. Se tarjoaa myös ajatuksen tasa-arvosta; luonto ei erottele ihmisiä sen mukaan, osaako hän kieltä vai ei, sanoo Hanna Nurmi.

Hanke alkoi viime keväänä. Esimerkiksi Siuntion vastaanottokeskuksessa sekä Lohjan perheryhmäkodissa rakennettiin laatikkopuutarhoja, joissa kasvatettiin tomaatteja ja yrttejä.

Esimerkiksi kalastusretket sen sijaan ovat olleet monille maahanmuuttajille, erityisesti naisille, uusi asia.

– Jokamiehenoikeudet ovat monille uusi asia. He eivät ole tienneet, että kuka tahansa saa esimerkiksi onkia tai kerätä sieniä, Nurmi kertoo.

Luonnossa puuhaaminen auttaa myös kääntämään ajatukset pois ikävistä asioista. Jotkut nuoret ovat jälkikäteen kertoneet, että ensimmäistä kertaa puoleen tuntiin he eivät pohtineet tulevaisuutta.

– Esimerkiksi turvapaikanhakijanuorille retket tarjoavat tauon ikävään odotusvaiheeseen. Luonto rauhoittaa, Nurmi sanoo.

Liikuntavuosi luonnossa -hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö, ja sen on tarkoitus jatkua ainakin vuoden loppuun asti. Hanke on osa Suomi 100 -juhlavuotta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE