Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maahanmuuttovirastolle moitteet oikeuskanslerilta

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka moittii Maahanmuuttoviraston toimintaa turvapaikkahakemusten käsittelyssä. Virasto jäädytti etukäteen tietynlaisten hakemusten käsittelyn, vaikka niitä koskeva laki ei ollut vielä voimassa.

Jonkan moitteissa on kyse vuodentakaisista tapahtumista. Tammikuussa 2016 Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio kielsi sellaisten hakemusten käsittelyn, joihin olisi voinut silloisen lainsäädännön mukaan soveltaa humanitaarisen suojelun perustetta. Lainmuutos, jonka mukaan oleskelulupaa ei voitu enää myöntää humanitaarisen suojelun perusteella, tuli kuitenkin voimaan vasta toukokuussa 2016.

Jonkka korostaa, että voimassa olevaa lakia on noudatettava.

– Oikeudellisesti perusteltua olisi ollut soveltaa voimassa olevaa lakia ja käsitellä hakemuksia normaalissa järjestyksessä, hän sanoo.

Vuorion mukaan käsittelyn jäädyttämisellä lainmuutoksen voimaantuloon asti oli tarkoitus taata hakijoiden yhdenvertainen kohtelu. Jonkka kuitenkin katsoo, että ylijohtajan menettely oli nimenomaan ongelmallinen hakijoiden yhdenvertaisuuden kannalta sekä rikkoi hyvän hallinnon periaatteita.

Somalialaiset erityistarkkailussa

Jonkka kiinnitti huomiota myös somalialaisten hakijoiden kohteluun Maahanmuuttovirastossa.

Virastossa noudatettiin viime vuonna usean kuukauden ajan käytäntöä, jonka mukaan Somalian kansalaisille tehdyt myönteiset oleskelulupapäätökset piti viedä oikeus- ja maatietopalveluyksikön tarkastettavaksi.

Virasto perusteli käytäntöä huolella oleskelulupapäätösten perustelujen laadusta. Huoli heräsi kun huomattiin, että somalialaisten hakemusten hyväksymisprosentti oli poikkeuksellisen korkea.

Jonkan mukaan erityismenettely oli ongelmallinen yksittäisten hakijoiden oikeusturvan kannalta, koska se viivytti hakemuksen käsittelyä.

– Oikeus saada asianmukaisesti perusteltu päätös koskee kaikkia hakijoita, kansleri korostaa.

Jonkka ryhtyi tarkastelemaan Maahanmuuttoviraston toimintaa sen jälkeen kun Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli siitä viime syksynä.

STT–MARIA ROSVALL

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE