Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

”Maailmaa emme saa muutettua, mutta voimme pyrkiä auttamaan” – Helsingin Demarinaiset ja UN Women yhteistyöhön avustuskeräyksen merkeissä

iStock

Helsingin Demarinaiset ja UN Women jatkavat naisjärjestöjen pitkiä perinteitä avustustyössä perheiden, naisten ja lasten hyvinvoinnin puolesta. Nyt järjestöjen avun kohteena ovat Afganistanin naiset ja lapset sekä Ukrainan sodasta kärsivät.

Demokraatti

Demokraatti

Helsingin Demarinaisten puheenjohtaja ja Demarinaisten varapuheenjohtaja Minna Salminen taustoittaa, että naisjärjestöt ovat ryhtyneet avustustoimiin menneinä vuosikymmeninä erilaisissa katastrofitilanteissa. Hän kertoo suomalaisten seuranneen keräystoiminnassa muiden pohjoismaiden jalanjäljissä.

– Muissa pohjoismaissa keräystoiminta oli 1930-luvulla jo pitkälle kehittynyttä. Kansainvälisen esimerkin pohjalta Naisliitto ryhtyi keräykseen Espanjan sisällissodassa kärsineiden lasten auttamiseksi. Poliittinen ilmapiiri ei ollut suotuisa keräystä, eikä kerääjiäkään kohtaan, mutta sinnikkäät naiset saivat kerättyä upeat 900 000 markkaa, Salminen kertoo.

– Tulos on kunnioitusta herättävä sen aikaisissa oloissa kerättynä. Rahoilla hankittiin erilaisia säilyviä elintarvikkeita ja naisten itse tekemiä ja tuttavilta kerättyjä vaatelahjoituksia, hän jatkaa.

Avun tarve ei ole vuosien varrella poistunut – vain sen kohteet vaihtelevat. Nyt Helsingin Demarinaiset on päättänyt järjestää keräyksen yhteistyössä UN Womenin kanssa Afganistanin naisten ja lasten ja Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseksi. Keräyksen suojelijana toimii Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.).

– Maailmaa emme saa muutettua, emmekä ongelmia poistettua, mutta voimme omalta osaltamme pyrkiä auttamaan siinä missä voimme. Tähän keräykseen haastamme muutkin mukaan, Salminen sanoo.

”Voimme avustamalla osoittaa heille, että emme ole heitä unohtaneet.”

AFGANISTANISSA naisten aseman voi sanoa olevan huonompi kuin se on missään koskaan aikaisemmin ollut, Salminen kiteyttää. Naiset ja tytöt ovat vailla oikeuksia ja suojaa. Tyttöjen koulunkäynti on rajattu minimiin.

– Naisille ja heidän lapsilleen ei ole saatavilla terveydenhuoltoa, lääkkeitä, ei mitään. Lapset kuolevat äitiensä syliin, eivätkä äidit voi muuta kuin katsoa ja kärsiä. Afganistanin naisten tilanne järkyttää meitä länsimaisia ihmisiä, ja niin sen pitääkin. Valitettavasti Taliban-hallinto pitää jatkossakin naiset alistettuina, joten heillä ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Voimme avustamalla osoittaa heille, että emme ole heitä unohtaneet, Salminen sanoo.

Toisena keräyksen kohteena ovat Ukrainan sodasta kärsimään joutuneet naiset, lapset ja perheet.

– Venäjän hyökkäyssota on alistanut ukrainalaiset sodan kauhuille. Sota on vaatinut mittavat inhimilliset ja aineelliset menetykset. Sodan keskellä elämään joutuneet lapset menettävät tärkeitä vuosia kehityksestään, ja nuo vuodet vaikuttanevat koko heidän loppuelämäänsä.

Helsingin Demarinaisten ja UN Womenin keräys avataan ensi maanantaina tilaisuudessa, jossa puhuvat UN Womenin Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas, kansanedustaja Hussein al-Taee, puoluesihteeri Antton Rönnholm ja Helsingin Demarinaisten puheenjohtaja, Demarinaisten varapuheenjohtaja Minna Salminen.

Tilaisuus kahvitarjoiluineen on kaikille avoin, ja se järjestetään Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa Helsingissä 14.11.2022 kello 17-19.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE