Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Maailman suurin ilmastotapahtuma Earth Hour alkoi – Sydney pimeni ensimmäisten joukossa

Sydney pimeni Earth Hoursin ajaksi.

Maailman suurin ilmastotapahtuma Earth Hour on alkanut. Australian Sydneyssä muun muassa kaupungin kuuluisa oopperatalo sekä kaarisilta Harbour Bridge ovat pimentyneet tunnin ajaksi, uutistoimisto AFP raportoi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Earth Hour sai alkunsa Australian Sydneyssä vuonna 2007. Nyt se on levinnyt yli 180 maahan ja siihen osallistuu miljoonia ihmisiä.

Valot sammuvat kussakin maassa kello 20.30 paikallista aikaa.

Myös Suomessa on määrä pistää pois päältä tarpeettomat sähkövalot tunnin ajaksi kello 20.30 alkaen.

Suomessa WWF:n tapahtuman teemana on maailman suurin kynttiläillallinen, minkä tarkoituksena on herättää keskustelua ja muistuttaa ruoan ilmastovaikutuksista. Ruoka muodostaa yksityisen kulutuksen ilmastovaikutuksista noin viidesosan eli saman verran kuin liikenne.

Viime vuonna noin 1,3 miljoonaa suomalaista osallistui tavalla tai toisella Earth Houriin.

Tapahtuma näyttää valomerkin ilmaston puolesta nyt kahdettatoista kertaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE