Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maankuulu veturimies ei heiluta Bernerin VR-mylläyksen puolesta: “Toivottavasti hallitus kaatuu ennen kuin lainsäädäntö on valmis”

Samuli Edelmannin ja Santeri Kinnusen tähdittämä Veturimiehet heiluttaa (1992) oli aikansa kotimaisia elokuvatapauksia. Veturinkuljettajanakin pitkään työskennellyt SDP:n kansanedustaja Harry Wallin ei sitä vastoin heiluta liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) suurten VR-suunnitelmien puolesta.

Berner kertoi keskiviikkona, että rautateiden henkilöliikenne avataan kilpailulle vuoteen 2026 mennessä. Uudistus alkaa Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä. Suunnitelman mukaan VR:stä eriytetään kolme erillistä valtion omistamaa yhtiötä, joihin siirretään kalusto-, kunnossapito- ja kiinteistöasiat.

Wallin kutsuu Bernerin esitystä vanhaksi, kokoomuksen entisen kansanedustajan Kimmo Sasin ideaksi. Hän asetti aikanaan työryhmän, joka julkisti “Tie auki taivasta myöten” -keskusteluasiakirjan Suomen liikennejärjestelmän rahoitukseksi ja sen hallinnon sekä tuotannon järjestämiseksi.

– En vastusta kilpailun avaamista, mutta tällä mallilla en sitä hyväksy, koska tämä ei tuo lisäkilpailua tai tarjontaa rataverkolle. Monopoli vain siirtyy toiseen monopoliin.

Tämä on ideologinen kysymys, eikä mikään käytännön kysymys.

Wallin sanoo, että tilanne olisi toinen, jos ulkomainen investoija toisi Suomeen oman junakalustonsa ja alkaisi kilpailla VR:n kanssa.

– Rajoitetulla kalustomäärällä ajetaan samat junat kuin nytkin. Enempää ei voi ajaa.

Lisää aiheesta

Wallin epäilee, ettei mahdollisia uusia kilpailijoita kiinnosta velvoiteliikenne kannattamattomilla osuuksilla.

– Tulee kysyneeksi, ottavatko ne sellaiset velvoitteet vastaan.

Wallin näkee uudistushankkeen taustalla poliittisen ideologian. Hän vertaa VR-mylläystä Bernerin aiempaan taksiuudistukseen.

– Halutaan toimiva, hyvä markkina avata vapaalle kilpailulle, eli nimenomaan veroparatiisifirmoille. Tämä on ideologinen kysymys, eikä mikään käytännön kysymys.

Jos tämä jostain syystä menee läpi, tapahtuu sama kuin Euroopassa.

Wallin sanoo toivovansa, että Sipilän horjuva hallitus kaatuu ennen kuin uudistusta koskeva lainsäädäntö on valmis.

– Jos tämä jostain syystä menee läpi, tapahtuu sama kuin Euroopassa: liikenne keskittyy kannattaville väleille. Seinäjoelle saakka se varmaankin on vielä kannattavaa, mutta tästä pohjoiseen se ei ole. Korkeintaan plusmiinusnolla tai miinusmerkkinen. Sehän ei sitten kiinnosta ketään.

VR:n osalta Wallin sanoo, että VR joutunee luovuttamaan joitakin kannattavia reittejä toisille. Tuloksen heikkenemistä taas seuraa kulujen karsiminen.

– Vastoin ajatusta hiilidioksipäästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä, junaliikenne todennäköisesti supistuu.

Eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1999 tullut Wallin putosi Arkadianmäeltä vuoden 2007 vaaleissa ja palasi veturinkuljettajaksi. Paluu eduskuntaan tapahtui vuonna 2011.

Wallin toivoo nyt, että keskustan kannatuksen laahatessa ja maakuntien potiessa “suurta Berner-tuskaa”, hanke siirtyy vaalien yli. Työntekijöiden puolesta hän ei kuitenkaan suoraan pelkää.

– Kuten sanottu, yleissitovan työehtospimuksen mukaan paremmin voi maksaa muttei huonommin. Jos tarjontaa sitten tulisikin lisää, se lisäisi työpaikkoja, mutta nythän kalusto pysyy samana. Kalusto vain siirretään valtionyhtiölle ja se jaetaan. Rataverkko on aika ahdas, johon on vaikea lisätä vuoroja. Häiriöherkkyyttä voi kyllä tulla, kun tulee uusia toimijoita.

Wallin viittaa myös kokemuksiin Englannista, jossa hänen mukaansa lipun hinnat nousivat voimakkaasti ja junatarjonta harveni.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE