Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maanpuolustustahto romahti, puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja: “Takana on jo neljä laihaa vuotta”

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Mika Kari on huolestunut suomalaisten maanpuolustustahdon laskusta, joka käy ilmi tuoreesta Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tänään julkaistusta tutkimuksesta.

Demokraatti

Demokraatti

“Mielipidetutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaisten maanpuolustustahto jatkaa laskuaan jo neljättä vuotta. Notkahdus yksittäisen vuoden aikana ei ole poikkeuksellinen, mutta nyt takana on jo neljä laihaa vuotta. Kevään eduskuntavaalien jälkeen aloittavan uuden hallituksen tulee tarttua kaikkiin käytettävissä oleviin keinoihin tämän kehityksen pysäyttämiseksi ja maanpuolustustahdon lujittamiseksi.”

MTS:n tutkimuksessa maanpuolustustahto on laskenut sekä miesten että naisten keskuudessa. Kari muistuttaa, että korkea maanpuolustustahto on laajan reservin ja sotilaallisen liittoutumattomuuden rinnalla yksi Suomen maanpuolustuksen vahvoista kivijaloista.

Suomi erottuu myös kansainvälisesti edukseen kansalaisten korkealla maanpuolustustahdolla.

“Neljän laihan vuoden jälkeen tarvitaan toimenpiteitä maanpuolustustahdon vahvistamiseksi. Toivon, että MTS:n tutkimuksen tulokset herättelevät meitä kaikkia pohtimaan sitä, miten vahvistaisimme yhdessä kansallista maanpuolustustahtoa ja siten koko Suomen kokonaismaanpuolustusta. Tutkimustulos antaisi aihetta myös akateemiselle tutkimukselle maanpuolustustahdon kehitykseen vaikuttavista seikoista.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE