Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kasvot peilissä

Maarit Hirvensalo, 39: “En kaipaa nuoruuden juttuja”

Tällä hetkellä näen peilistä väsyneen, mutta onnellisen ihmisen. Risteilyviikonlopun järjestely työllisti parin viikon ajan aika täydellisesti ja muutama uneton yökin tuli vietettyä. Risteily meni tosi kivasti ja siitä tietenkin tuli onnellinen ja hyvä fiilis.
Työnkuvani on monipuolinen ja laaja. Se pitää sisällään tiedottamista ja viestintää, sekä myös taittamista, kuvaamista, somea ja vaikkapa nyt risteilyviikonlopun järjestämistä. Jos minun pitäisi kuvailla työtäni, niin se olisi ehkä tuottaja-toimittaja-kehittäjä-suunnittelija. Sanan tiedottaja voisi melkein unohtaa.

Lokakuun alussa tulee 11 vuotta täyteen puolueen leivissä. On siinä ollut vähän taukojakin, kolmen äitiysloman verran. Olen ehtinyt toimia johdon assistenttina, eduskunnassa ja nyt parin vuoden ajan viestinnän puolella.

Koen, että kaikki iät ovat tosi palkitsevia.

Peiliin katsoessa mieleen tulee myös surullisia asioita. On työkavereita, tovereita, joiden elämässä on tapahtunut isoja juttuja. Osa on ollut huonossa kunnossa ja osa mennyt pois. Kyllä ne saavat miettimään elämän perusasioita.

Peilissä näen myös omaa ikäpohdintaani. Se on sellainen keski-iän juttu. Äitini on kuollut, ja näen miten isäni vanhenee. On kuitenkin iloinen asia, että vuodet vierivät. Kaikilla ne eivät vieri.

Täytän ensi vuonna neljäkymmentä vuotta. En kaipaa nuoruuden juttuja. Koen, että kaikki iät ovat tosi palkitsevia. Ikä tuo varmuutta ja iän myötä oppii tietämään, mitä elämässään haluaa. Siinä on paljon hyviä puolia.

Maarit Hirvensalo on SDP:n tiedottaja.

 

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 8.9.2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE