Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Maastopalot riehuivat viikonloppuna – tumpit ja nuotiot pitää sammuttaa huolella

Lumisateet ovat toistaiseksi ohi etelässä ja kuivat kelit lisäävät maastopalovaaraa. Lapset leikkivät Hietaniemen uimarannalla Helsingissä sunnuntaina.

Maastopalojen vaara on kuivan sään takia edelleen laaja.

Ruohikkopalovaarasta varoitetaan tänään laajalla alueella eteläistä ja Keski-Suomea sekä rannikkoalueita. Ahvenanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos varoittaa huolimattomasta tulenkäytöstä. Avotulen sytyttämistä kuten kulotuksia tulisi pelastuslaitoksen mukaan välttää maastopalovaaran aikaan kokonaan. Tupakantumppien ja nuotioiden sammuttaminen pitää pelastuslaitoksen mukaan hoitaa huolella.

Viikonloppuna pelastuslaitokset ovat sammuttaneet kymmeniä maastopaloja.

Esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla Vihdissä syttyi sunnuntaina palo, joka levisi saunarakennuksesta maastoon ja muihin rakennuksiin. Pelastuslaitoksen mukaan tuli levisi voimakkaasti tuulessa todella vaikeakulkuisessa maastossa. Lopulta palossa tuhoutui kaksi rakennusta ja metsää noin kilometrin alueelta.

Todennäköinen syttymissyy on Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan varomaton tulenkäsittely.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE