Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Macron Yhdysvalloissa: Ranska valmis työskentelemään Iranin ydinohjelmasta solmitun sopimuksen uudistamiseksi

Ranska on valmis työskentelemään Yhdysvaltain kanssa Iranin ydinohjelmasta solmitun sopimuksen uudistamiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Presidentti Emmanuel Macronin mukaan sen pitäisi sisältää ydinohjelman lisäksi myös muun muassa Iranin alueellisen vaikutusvallan rajoittamista.

Macron kommentoi asiaa yhteisessä lehdistötilaisuudessa presidentti Donald Trumpin kanssa Valkoisessa talossa tiistaina. Trump kutsui nykyistä Iran-sopimusta aiemmin päivällä järjettömäksi. Hän on uhannut Yhdysvaltain jättävän sopimuksen.

Lehdistötilaisuudessa Trump jätti sopimuksen kohtalon auki vihjaillen, ettei kukaan tiedä millaisen päätöksen pian tekee.

– Teillä, herra presidentti, on siitä melko hyvä aavistus, hän sanoi osoittaen sanansa Macronille.

Trump tuntui pitävän mahdollisena, että myös uusi tai uusittu Iran-sopimus on mahdollinen, koska hän puhui sille tarvittavasta “vakaasta perustasta”.

Molemmat johtajat antoivat ymmärtää, että Syyrian tilanne liittyy olennaisesti järjestelyihin Iranin kanssa. Iran on ollut Syyrian hallituksen tärkein tukija.

Lisää aiheesta

Trump otti myös pariin otteeseen esille sen, että rikkaiden Lähi-idän maiden on otettava enemmän taloudellista vastuuta asemastaan eikä oltava Yhdysvaltain tuen varassa. Presidentti ei kuitenkaan maininnut yhtään maata nimeltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE