Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Macronille sataa tukea vasemmalta ja oikealta – tavoitteena “suuri löylytys” Le Penille

Monet Ranskan huippupoliitikoista yli puoluerajojen ovat jo ilmaisseet suoran tai epäsuoran tukensa presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittajalle Emmanuel Macronille (kuvassa).

En Marche -liikettä edustava keskustalainen ja Eurooppa-myönteinen Macron käy ratkaisevan presidenttitaiston äärioikeiston Eurooppa-vastaista Marine Le Peniä vastaan.

Macronin äänisaalis oli ensimmäisellä kierroksella 23,86 prosenttia ja Le Penin 21,43 prosenttia.

Macronin taakse ovat asettuneet muun muassa toiselta kierrokselta pudonneet konservatiiviehdokas, ex-pääministeri Francois Fillon (19,9 prosenttia äänistä) ja sosialistien Benoit Hamon (6,4 prosenttia äänistä).

– Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää äärioikeistoa vastaan, Fillon sanoi. Hänen mukaansa Le Penin puolue kansallinen rintama on tunnettu “ääriajattelustaan ja väkivallastaan”.

Hamon puolestaan pyysi kannattajiaan antamaan Le Penille “suurimman mahdollisen löylytyksen” äänestämällä Macronia.

Hamonin mukaan pankkiirina toiminut, yritysmaailmamyönteinen Macron “ei kuulu vasemmalle”. Hamon sanoi kuitenkin tekevänsä selvän eron “poliittisen vastustajan ja tasavallan vihollisen” välille viitaten jälkimmäisellä Le Peniin.

Lisää aiheesta

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin äänestää äärioikeistoa vastaan.

Tukensa Macronille ilmaisi niin ikään pääministeri Bernard Cazeneuve, joka kehotti ranskalaisia äänestämään Macronia lyödäkseen kansallisen rintaman “hirvittävän taantumusohjelman ja ranskalaisten sisäisen jakautumisen”.

Ranskan väistyvä presidentti, sosialistien Francois Hollande aikoo myös pian julkisesti asettua Macronin taakse, hänen avustajansa kertovat. Hollande soitti jo Macronille onnittelupuhelun. Macron toimi Hollanden talousministerinä vuodesta 2014 vuoteen 2016.

Osa vasemmistopoliitikoista ei ole asettunut Macronin taa edes äärioikeistopuolueen ollessa toinen vaihtoehto.

Laitavasemmiston presidenttikisasta pudonnut ehdokas Jean-Luc Melenchonin mukaan on hänen kannattajistaan kiinni, ketä he asettuvat tukemaan toisella vaalikierroksella.

Uuden kapitalisminvastaisen pienpuolueen ehdokas, tehdastyöläinen Philippe Poutou totesi, että Le Penin kaltaisten äärioikeistolaisten lisäksi Ranskassa tulisi taistella juuri Macronin kaltaisia poliitikkoja vastaan.

Hän syytti äärioikeiston noususta leikkauksia ajanutta sosialistihallitusta, jossa myös Macron istui ennen kuin erosi ministerivirastaan perustettuaan oman keskustalaisen En Marche -liikkeensä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE