Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Macronin visio saa vastakaikua Suomen mepeiltä – talousministeri ei mahdoton ajatus

Moni suomalainen europarlamentaarikko kannattaa ajatusta euromaiden yhteisestä talousministeristä.

Ranskan vastavalittu presidentti Emmanuel Macron on visioinut talous- ja rahaliiton tiivistämistä. Tämä voisi hänen mukaansa tarkoittaa esimerkiksi euromaiden yhteistä valtiovarainministeriä tai pientä yhteistä budjettia.

Ainakin kokoomuksen, vihreiden, SDP:n ja RKP:n mepeistä löytyy ajatukselle kannatusta.

Sitä suomalaismepit eivät kuitenkaan kannata, että maat kantaisivat yhteisvastuuta toistensa veloista.

Torstaina Brysselissä koolla olleet mepit toivoivat, että Suomi olisi valppaana, kun Saksa ja Ranska tuovat syksyllä pöytään ehdotuksensa talous- ja rahaliiton tiivistämisestä. Esiin nousevia vaihtoehtoja voidaan vasta arvailla, sillä ensin on käytävä vaalit Saksassa ja Ranskassa.

– Hallituksen pitää unohtaa juhannusmakkarat. Saksan vaalit ovat ihan tuota pikaa ja sen jälkeen mennään, Petri Sarvamaa (kok.) (kuvassa) muotoilee.

Heidi Hautala (vihr.) ja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) vertaavat uutta valtiovarainministerin tehtävää EU:n korkeaan edustajaan, joka on luotsannut yhteistä ulkopolitiikkaa jo vuodesta 2009. Yhteinen budjetti ei olisi välttämättä sekään mullistava uudistus, sillä se voisi Kumpula-Natrin mukaan olla vain muutaman prosentin luokkaa.

Lisää aiheesta

Keskustan Anneli Jäätteenmäki toppuutteli kuitenkin visiointia, sillä esillä on vasta Macronin ehdotus. Lähtökohtana pitää hänestä olla, että jäsenmaiden maksuosuudet eivät ainakaan oleellisesti nouse.

Euroopan parlamentin aamukahvipöydässä kielteisimmin Macronin ajatuksiin suhtautui Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.).

– Suomalaisten jäsenmaksut tulevat kasvamaan rutkasti, jos lähdetään tähän yhteisvastuun lisäämiseen, Ruohonen-Lerner perusteli.

STT–ANNIINA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE