Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mahdollistaako päätös sopeutumiseläkkeistä takautuvan puuttumisen muiden suomalaisten eläkkeisiin? – “Äärimmäisen tärkeä asia meille”

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (oik.), vasemmistoliiton Markus Mustajärvi (keskellä) ja sinisten Simon Elo (edessä) kansanedustajien sopeutumiseläkettä koskevassa tiedotustilaisuudessa eduskunnassa. Kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä lopetetaan

Eduskuntaryhmät kertoivat tänään yhteisessä päätöksessään aikovansa siirtää kansalaisten oikeudentajuakin vastaan sotineet kansaedustajien sopeutumiseläkkeet historiaan.

TOPI JUGA

Demokraatti

Puhemies Paula Risikko (kok.) totesi tänään eduskunnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmä lopetetaan ja korvataan kokonaisuudessaan sopeutumisrahalla. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei kuitenkaan ollut mukana päätöksessä.

Sopeutumiseläkettä saavat nykylainsäädännön mukaan yhä edustajat, jotka ovat aloittaneet kansanedustajana ennen vuotta 2011 ja toimineet tehtävässään vähintään seitsemän vuoden ajan. Julkisuudessa on nostettu esiin etenkin se, että kansanedustajien sopeutumiseläkkeen suuruuteen ei tähän asti ole vaikuttanut esimerkiksi entisten edustajien saamat pääomatulot, vaikka ne olisivat kuinka suuria hyvänsä.

Nyt sopeutumiseläke kuitenkin muutetaan sopeutumisrahaksi takautuvasti myös kaikille entisille edustajille. Sopeutumisrahajärjestelmä on puolestaan ollut käytössä jo vuoden 2011 jälkeen eduskuntaan valituilla edustajilla.

Juridinen ennakkotapaus puuttua muiden eläkkeensaajien oikeuksiin takautuvasti?

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Markus Mustajärvi korosti tiedotustilaisuudessa, että nyt päätetty ratkaisu ei saa merkitä juridista ennakkotapausta sen suhteen, että jatkossa kyseisen päätöksen puitteissa voitaisiin puuttua muiden eläkkeensaajien oikeuksiin takautuvasti.

– Se on äärimmäisen tärkeä asia meille ja ymmärsin, että myös muille eduskuntaryhmille, Mustajärvi totesi.

Lisää aiheesta

Risikko sanoi, että on perustuslakivaliokunnan tehtävä varmistaa, ettei päätöksellä ole ennakkopäätösvaikutusta muihin eläkkeisiin. Hän korosti asiassa vallitsevan vankan yhtenäisen tahtotilan ja näkemyksen eduskuntaryhmien välillä.

– Olemme linjanneet yhteisesti koko prosessin ajan, että tämä esitys ei muodosta minkäänlaista ennakkotapausta, jonka avulla voitaisiin heikentää muiden eläkkeensaajien oikeuksia tällä tavalla, että maksussa olevista voitaisiin muuttaa täydellisesti koko järjestelmä, Risikko esitti.

– Tästä meillä on myöskin perustuslakiasiantuntijoiden lausunto.

Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa, tullaanko tämä kirjaamaan tarkasti myös lakiin tai miten muuten asia varmistetaan myös juridisesti.

Huomioitavana on myös se, että kansanedustajien sopeutumisraha- ja eläkepykälät ovat sangen sekalaiset. Vaikka kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmässä maksua kutsutaan eläkkeeksi, käytännössä sopeutumiseläkkeellä ja -rahalla tarkoitetaan työttömyysturvamaksuun verrattavaa tukea. Tätä mieltä ovat myös perustuslakiasiantuntijat. Kansanedustajien eläkelainsäädäntö on Risikon mukaan kirjoitettu kuitenkin hyvin erikoisesti.

– Siellä puhutaan osittain eläkkeestä, mutta se on kirjoitettu sinne työttömyysturvan luonteisesti. Perustuslakiasiantuntijat ovat ennen kaikkea sitä mieltä, että tämä on työttömyysturvan luonteinen, koska on olemassa erikseen vanhuuseläkepykälä, Risikko totesi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE