Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Mailla on tärkeä turvallisuussuhde Yhdysvaltoihin” – AFP: Trump säästi EU:n tullikorotuksilta toistaiseksi

Valkoisen talon mukaan Euroopan unionin tullikorotukset eivät astu vielä voimaan, kertoo uutistoimisto AFP.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valkoisen talon mukaan presidentti Donald Trump antoi luvan alumiinia ja terästä koskevien tullikorotusten jäädyttämiseen muun muassa EU:n osalta. Korotukset on jäädytetty toukokuun ensimmäiseen päivään asti.

Tämä tarkoittaa sitä, että EU-maat ja 6 muuta maata säästyvät ainakin tilapäisesti Yhdysvaltojen kaavailemilta korotuksilta teräs- ja alumiinitulleihin.

Päätös koskee EU:n lisäksi Argentiinaa, Australiaa, Brasiliaa, Kanadaa, Meksikoa ja Etelä-Koreaa.

– Kaikilla näillä mailla on tärkeä turvallisuussuhde Yhdysvaltoihin, päätöstä koskevassa julkilausumassa sanottiin.

Julkilausuman mukaan Yhdysvallat keskustelee kyseisten maiden kanssa “tyydyttävistä vaihtoehdoista”.

Yhdysvaltojen kauppaedustaja Robert Lighthizer ilmoitti torstaina maan senaatissa, että Trump olisi määrännyt tullien käyttöönottoon tauon. Sen aikana kauppakiistaan haettaisiin pysyvämpää ratkaisua.

Lisää aiheesta

Lähteiden mukaan Trump on jäädyttänyt terästullien korotukset kyseisten maiden osalta toukokuun ensimmäiseen päivään asti.

Euroopan unioni on vaatinut, että se jätettäisiin alumiinin ja teräksen tullikorotusten ulkopuolelle, koska se ei aiheuta Yhdysvalloille minkäänlaista turvallisuusuhkaa.

USA on perustellut tullikorotuksia sillä, että sen on turvattava omaa tuotantoaan kansallisen turvallisuuden nimissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE