Malesialaiskone ammuttiin alas Venäjältä tuodulla ohjusjärjestelmällä alueelta, joka oli separatistien hallussa — järjestelmä palautettiin Venäjälle

Kuva: Lehtikuva

Hollannin johtaman kansainvälisen rikostutkinnan (JIT) mukaan malesialaisen matkustajakoneen pudotti kesällä 2014 Buk-ohjusjärjestelmä, joka oli tuotu Venäjältä Ukrainan puolelle. Koneen pudottanut ohjus laukaistiin Itä-Ukrainan separatistien hallussa olleelta alueelta, tutkijat kertoivat lehdistötilaisuudessa.

Laukaisun jälkeen ohjusjärjestelmä palautettiin Venäjälle. Tutkijaryhmän edustajan mukaan tältä osin tapahtumien kulussa ei ole mitään sijaa epäilyille ja todisteet ovat riittäviä.

Tutkinnan tarkoituksena on lopulta nimetä tekoon syyllistyneet. Tässä vaiheessa alas ampumiseen ja Buk-ohjukseen voidaan tavalla tai toisella liittää noin sata ihmistä. Tutkijoiden mukaan heistä kaikki eivät välttämättä ole epäiltyjä vaan komentosuhteita selvitetään heidän nimiensä saamiseksi selville.

Tutkijat kertoivat tehneensä yhteistyötä useiden maiden kanssa. Suomen keskusrikospoliisi vahvisti eilen antaneensa Hollannille oikeusapua koneen tuhon tutkinnassa.

Amsterdamista Kuala Lumpuriin matkalla olleella MH17-lennolla oli 298 ihmistä, suurin osa hollantilaisia. Kaikki saivat surmansa maahansyöksyssä 17. heinäkuuta 2014.

Erillinen Hollannin johtama onnettomuustutkinta päätyi vuosi sitten siihen, että kone ammuttiin alas venäläisvalmisteisella Buk-ilmatorjuntaohjuksella. Onnettomuustutkinta ei kuitenkaan ottanut kantaa syyllisyyteen.

STT–NIILO SIMOJOKI

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Maailman nuorin pääministeri vannoi virkavalan tuhansien buuatessa

Kuva: Lehtikuva

Itävallan pääkaupungissa Wienissä tuhannet ihmiset osoittivat mieltään, kun uusi hallitus vannoi virkavalansa maanantaina. Hallituksen muodostivat keskusta-oikeistolainen kansanpuolue (ÖVP) ja äärioikeistolainen vapauspuolue (FPÖ).

Viranomaisten mukaan mielenosoittajia oli noin 5 500 ja protestia valvoi noin 1 500 poliisin joukko. Protestoijat kantoivat muun muassa natseja vastustavia kylttejä.

Puolueet pääsivät sopuun koalitiohallituksesta viikonloppuna. Sen jälkeen vapauspuolueen johtaja Heinz-Christian Strache ehti jo julistaa Facebook-tilillään, että uusi hallitus aikoo leikata turvapaikanhakijoiden etuuksista.

Uudessa hallituksessa Strache on varakansleri. Liittokansleriksi nousi 31-vuotias keskusta-oikeiston Sebastian Kurz (kuvassa), josta tuli samalla maailman nuorin pääministeri.

Pinera palaa Chilen presidentiksi

Kuva: AFP PHOTO Martin Bernetti
Chilean presidetiksi nousee Sebastian Pinera. Tässä yhdessä vaimonsa Cecilia Morelin kanssa voittoa juhlimassa,

Chilen presidentiksi nousee virkaa jo aiemmin hallussaan pitänyt Sebastian Pinera. Kun liki kaikki vaalien toisen kierroksen äänet oli laskettu, Pineran äänisaalis oli 55 prosenttia.

Konservatiivien Pineran vastaehdokkaana vaaleissa oli vasemmistolainen entinen televisiotoimittaja Alejandro Guillier. Hän myönsi vaalitappionsa ääntenlaskun edettyä viime metreilleen.

Pinera astuu virkaan ensi vuonna. Aiemmin hän toimi Chilen presidenttinä vuosina 2010–2014.

STT-AFP, Santiago

Hondurasin presidentti julistettiin vaalien voittajaksi – Oppositio ei niele virallista vaalitulosta – kehottaa kansaa kadulle

Kuva: AFP PHOTO Orlando Sierra
Amerikan maiden järjestön Hondurasin asioiden  päällikkö  Jorge Tuto Quiroga vastaili toimittajien kysymyksiin Tegucigalpassa eilen.

Keski-Amerikan Hondurasissa istuva presidentti Juan Orlando Hernandez on julistettu kolme viikkoa sitten järjestettyjen presidentinvaalien voittajaksi.

Hondurasin vaaliviranomaiset julistivat tuloksen sunnuntaina päivää sen jälkeen, kun Hernandezin vastaehdokas, vasemmistolainen Salvador Nasralla matkusti Yhdysvaltoihin. Nasrallan mukaan hänen tarkoituksensa on kiinnittää huomiota väitettyyn vaalivilppiin.

Vasemmisto-oppositio on sanonut, ettei se suostu tunnustamaan viranomaisten julistamaa vaalitulosta. Oppositio on kehottanut kansaa protestoimaan.

Virallisen vaalituloksen mukaan Hernandez sai 43 ja Nasralla 41 prosenttia äänistä.
Nasralla ja oppositio väittävät, että vaalitulosta peukaloitiin istuvan presidentin eduksi. Myös kansainväliset vaalitarkkailijat ovat raportoineet ”epätarkkuuksista” vaaleissa. Nasralla on vaatinut uusia vaaleja.

Mellakoinnissa on jo kuollut ihmisiä

Hondurasissa on vaalien jälkeen protestoitu nykyhallintoa vastaan. Mielenosoitukset ovat paikoin yltyneet mellakoinniksi. Levottomuuksissa on kuollut ihmisiä, mutta kuolleiden tarkasta määrästä ei ole tietoa.

Poliisin mukaan kuolleita on kolme, oppositio puhuu paristakymmenestä kuolleesta ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on raportoinut 14 kuolleen mellakoissa.
Hondurasin perustuslain mukaan istuva presidentti ei saisi pyrkiä jatkokaudelle. Hernandezin konservatiivipuolueen mukaan laki kuitenkin kumottiin korkeimman oikeuden päätöksellä vuonna 2015.

STT-AFP,  Tegucigalpa

 

AVAINSANAT

Trooppisen myrskyn aiheuttamat maanvyöryt vaatineet ainakin 26 hengen Filippiineillä

Kuva: Lehtikuva

Filippiineillä kymmeniä ihmisiä on kuollut tai joutunut kateisiin trooppisen myrskyn aiheuttamissa maanvyöryissä. Viranomaiset kertoivat sunnuntaina 26 ihmisen kuolleen ja yli 20:n olevan kateissa.

Kai-Tak-myrsky moukaroi lauantaina Filippiinien itäosia. Se katkoi sähkölinjoja ja nostatti tulvia. Lauantaina myrsky laantui, mutta viranomaiset varoittivat uusien tulvien ja vyöryjen vaarasta.

Lauttaliikenne myrskyn piinaamalla alueella oli sunnuntaina yhä poikki, ja 15 000 ihmistä oli sen vuoksi jäänyt jumiin.

– Olen ollut jumissa kolme päivää ja nukkunut bussissa. Haluan vain päästä kotiin perheeni luo joulua viettämään, valitti 55-vuotias maanviljelijä AFP:lle.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Ruotsin pääministeri: Uudessa laissa lisättäisiin raiskaukseksi luettavia tekoja ja rangaistuksia kovennettaisiin

Ruotsin hallitus ehdottaa lakia, jonka mukaan seksi olisi kiellettyä henkilön kanssa, joka ei ole nimenomaisesti sanonut kyllä tai aktiivisesti osoittanut halukkuutta olla mukana.

Pääministeri Stefan Löfven perustelee lakihanketta sillä, että seksin pitää olla vapaaehtoista. Jos se ei ole vapaaehtoista, se on laitonta. Uudessa laissa lisättäisiin raiskaukseksi luettavia tekoja ja rangaistuksia kovennettaisiin.

Esityksen pohjalla on komiteaehdotus, josta vallitsee suuri yksimielisyys puolueiden kesken.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta