Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mansikkakohu jatkuu Australiassa – maan pääministeri vertaa rikosta terrorismiin

Australian pääministeri Scott Morrison nostaisi mansikkasabotaasin kaltaisen rikoksen enimmäisrangaistusta 15 vuoteen.

Australian pääministeri Scott Morrison vertaa maassa ilmennyttä mansikkasabotaasia terrorismiin. Supermarketeissa myytävistä mansikoista on löydetty niihin työnnettyjä neuloja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pääministeri vaati keskiviikkona, että enimmäisrangaistus tällaisesta teosta korotetaan 15 vuodeksi vankeutta. Nykylain mukaan vankeutta voitaisiin tuomita 10 vuotta.Morrisonin mukaan muutos asettaisi rikoksen samalle viivalle lapsipornografian hallussapidon ja talousterrorismin kanssa.

Pääministeri myös kehotti australialaisia ostamaan mansikoita jälkiruokiin, jotta kohun vuoksi romahtanut marjojen tukkuhinta saadaan nousuun.
Neuloja löytyi mansikoista ensin Queenslandissa sekä sen jälkeen myös Uuden Etelä-Walesin ja Victorian osavaltioista. Uudessa Etelä-Walesissa kiinni jäänyt nuori on myöntänyt jäljitelleensä otsikoihin noussutta tekoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE