Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

MaRa tekee kantelun oikeuskanslerille valtioneuvoston päätöksestä asettaa vihreän maan ilmaantuvuusluvun raja 25:een

Lehtikuva

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa tekee kantelun oikeuskanslerille valtioneuvoston päätöksestä asettaa vihreän maan ilmaantuvuusluvun raja 25:een. Vihreistä maista voi matkustaa Suomeen vapaasti ilman tartuntatautilaissa säädettyjä matkustusrajoituksia. Järjestö kertoo asiasta tiedotteessa.

Demokraatti

Demokraatti

Valtioneuvoston asetuksista ei voida valittaa hallinto-oikeuteen, joten järjestön mukaan ainoa vaihtoehto vaikuttaa tartuntatautilain vastaisiin asetuksiin on kannella niistä oikeuskanslerille.

“Suomi ei voi ylläpitää perusteettoman tiukkoja matkustusrajoituksia. Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen kollegiona, joten vastuu lainvastaisesta päätöksestä on valtioneuvostolla kollegiona. Perusongelmana on kuitenkin STM:n heikko lainvalmistelu. Ministeriö valmistelee varsinkin rajoituksia lieventävät ja purkavat lait vasta viime tingassa ja puutteellisina. Vihreän maan ilmaantuvuusluvun rajan asettaminen 25:een on osoitus siitä, ettei ministeriö ota huomioon eduskunnankaan tahtotilaa”, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

Etenkin ulkomaalaisista matkaajista riippuvaiset hotellit ja ohjelmapalvelualan yritykset ovat olleet ahtaalla koronan aikana ja etujärjestön mukaan vaikeudet jatkuvat maahantulorajoitusten myötä edelleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE