Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maria Guzenina:” Ei kukaan enää jaksa meriselityksiä – eikä tunneleihin voi herkkusieniäkään alkaa kasvattaa”

Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina kommentoi Facebook-tilillään tänään saatuja arvioita Länsimetron loppupätkän kustannuksista ja aikataulusta. Kustannukset nousevat lähes 400 miljoonaa ja viivästystäkin heltiää kolme vuotta alkuperäisestä arviosta.

Espoon kaupunginhallitus käsittelee kokonaisuutta ensi maanantaina.

“Ensimmäinen ja tärkein asia tässä tilanteessa on, että viivästyksen haitat on minimoitava tavallisille espoolaisille. Muun muassa Espoon vaatimat neljä suoraa linjaa Kamppiin pitää saada palautettua siihen asti, että metro toimii moitteettomasti Kivenlahdesta saakka. Ja muutkin Espoon vaatimat korjaukset joukkoliikenteen puutteisiin on hoidettava kuntoon.”

Maria Guzenina.

Guzeninan mukaan konsernijaosto tulee seuraamaan tehostetusti Länsimetron uuden kustannusarvion toteutumista.

“On täysin kestämätöntä, jos kustannusarviot paukkuvat kerta toisensa jälkeen.”

Guzenina kertoo, että konsernijaoston vaatimuksesta Länsimetron hallituksen osaamista on vahvistettu. Myös uuden toimitusjohtajan myötä Länsimetrosta on luvattu tehdä yhtiönä dynaamisempi.

Lisää aiheesta

“Tässä yhteydessä on päättäjille luvattu, että projektinhallinta saadaan näillä toimilla tarvittavalle tasolle. Meidän päättäjien on valvottava, että tämä lupaus pitää. Ei kukaan enää jaksa meriselityksiä.”

Guzenina sanoo edellyttäneensä, että Länsimetron jatkeen projektisuunnitelman päivityksessä ollaan “inhorealistisia”.

“Eikä sinne tunneleihin voi herkkusieniäkään alkaa kasvattaa. Länsimetron rakentaminen pitää viedä loppuun, mutta ykkösvaiheen virheitä ei ole varaa toistaa ja nyt päivitetyssä kustannusarvioissa on pysyttävä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE